Tänään tv:ssä: Nyt on kova! Vuoden 2015 Oscar-palkitussa elokuvassa on uskomaton tähtikaarti

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut The Big Short.

31.1.2020 05:00

Ohjaaja Adam McKay tunnettiin aiemmin komedioiden tekiijänä (Uutisankkuri, Katastrofikytät). The Big Shortin myötä hänestä tuli kertaheitolla arvostettu draamaohjaaja, vaikka on siinäkin komedialliset puolensa.

Elokuva sai viisi Oscar-ehdokkuutta, joista McKay voitti käsikirjoituspalkinnon.

The Big Short kertoo vuosien 2007–2008 kertoo finanssikriisin vaiheista kiehtovalla tavalla.

Elokuvassa on harvinaisen kova tähtikaarti.

Ryan Gosling alkaa yllättäen puhua kameralle. Steve Carellin roolihahmolla on pitkä kokemus rahastoista mutta todella lyhyt pinna. Christian Bale on metallia kuunteleva epäsosiaalinen tilastonero.

Elokuvassa näyttelee myös Brad Pitt, joka on yksi elokuvan tuottajista. Väliin saattaa ilmestyä Margot Robbie, joka selvittää katsojalle pankkitermejä vaahtokylvyssä.

Katsojan eteen vyörytetään suuri määrä henkilöitä ja tapahtumia, mutta kerrontatyylin energisyys ja kekseliäisyys pitää otteessaan. Samalla The Big Short kertoo karua kuvaa siitä, miten Yhdysvaltain rahoituskuviot pyörivät.

The Big Short esitetään MTV3-kanavalla perjantaina 31.01.2020 klo 22.35.

Aiheeseen liittyviä elokuvia