Tänään tv:ssä: Nyt voi päästä mieheltä itku – Johnny Depp synkkänä mutta komeana vuoden 2000 elokuvassa

IMDb-arvosana 6,1.

Vuonna 2000 valmistunut Mies joka itki (The Man Who Cried) on älykäs ja sentimentaalinen maahanmuuttajakuvaus, joka  keskittyy kaipuun teemaan.

Kodittomuus, etsintä ja kerrostuvat identiteetit toistuvat brittiohjaaja Sally Potterin draamassa, joka seuraa Suzien Christina Ricci) koettelevaa matkaa Venäjältä Englantiin, Pariisiin ja lopulta Uudelle mantereelle.

Venäjänjuutalaista syntyperää oleva Suzie on tanssija pariisilaisessa tanssiryhmässä toisen maailmansodan kynnyksellä. Tanssiporukkaan kuuluu myös synkkä mutta komearaaminen ratsumies Cesar, jota esittää Johnny Depp. 

Ryhmän tähtenä säteilee hänen ystävänsä, maailman tavat tunteva Lola (Cate Blanchett). Lola keinottelee eteenpäin miesten avulla, kun taas lahjakas Suzie hakee totuuttaan musiikin kautta.

Tinkimättömän näkemyksellisistä elokuvista tunnettu Potter (Orlando) on itse käsikirjoittanut Suzien tarinan.

Lupaavista aineksista rakennetusta elokuvasta puuttuu oivallusta. Hahmojen väliset suhteet jäävät pinnallisiksi, ja kuvakerronta on usein valitettavan perustelematonta.

Mies joka itki esitetään Yle Teemalla perjantaina 13.05.2022 klo 21.55. Areenassa 11.6.2022 saakka. Katso traileri alta.

Arvio: Niina Holm

YouTube video