Tänään tv:ssä: Ohjaajalegendan nimi poistettiin tämän toimintakomedian tiedoista – syynä seksuaalirikos

Tänään nähdään televisiossa Rush Hour -elokuvasarjan kolmas osa vuodelta 2007.

25.11.2016 06:27

Brett Ratnerin ohjaamassa toimintakomediassa Jackie Chanin ja Chris Tuckerin esittämä poliisikaksikko seikkailee Pariisin turistinähtävyyksien keskellä yrittäessään suojella triadien salaisuudet tuntevan naisen henkeä.

Triviatietona voimme kertoa, että ohjaajalegenda Roman Polanski oli kahden ensimmäisen elokuvan fani, ja hän tekee omasta pyynnöstään elokuvassa cameoroolin, mutta hänen nimensä jätettiin pois elokuvan krediiteistä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa, koska häntä edelleen syytetään Yhdysvalloissa alaikäiseen sekaantumisesta.

Rush Hour 3 nähdään FOX-kanavalla perjantaina 25.11.2016 klo 22.25.

roman_polanski_rush_hour_3_movie_image