Stephen Kingin yli tuhatsivuiseen romaaniin perustuva Se kertoo pienestä Derryn kaupungista, jonka lapsia piinaa muotoa muuttava Pennywise-klovni. Kiusatut lapset muodostavat ystävyyden ja päättävät päihittää Pennywisen, ennen kuin se nappaa heidät.
Romaanista tehtiin kaksi elokuvaa, jotka nähdään nyt televisiossa peräkkäin. Vuonna 2017 valmistunut ensimmäinen osa on todella erinomainen kauhuelokuva, joka yllättää hienosti sillä, kuinka paljon siinä on sydäntä mukana. Lasten välinen ystävyys on upeasti luotu, ja onkin hyvin harvinaista nykyään, että kauhuelokuvan päähenkilöistä voi välittää yhtä paljon kuin näistä lapsista. Yksikään lapsinäyttelijöistä ei epäonnistu työssään, vaan jokainen luo itsestään jollain tapaa muistettavan. Lapsien yhteisiä hetkiä on suorastaan ilo katsella. Pennywisen lisäksi jokaisella lapsella on muitakin ongelmia, joihin kuuluu esimerkiksi hyväksikäyttävä isä, väkivaltaiset kiusaajat ja erittäin ylisuojeleva äiti. Yksi elokuvan hienouksista onkin, että se olisi todella mielenkiintoinen teos, vaikka siinä ei edes olisi mukana pelottavaa klovnia.
Pennywise ei kuitenkaan ole vain pelottava, vaan hänkin pääsee yllättämään. Lapsia jahtaava olento on itse asiassa kierolla tavalla todella hauska, jopa hulvaton. Hahmon täydellistää Bill Skarsgårdin mielettömän huikea roolisuoritus. Jo pelkillä ilmeillään Skarsgård päätyy useiden katsojien painajaisiin, minkä lisäksi hahmon ällöttävyyttä lisää hänen leikkisyytensä. Pennywise ei vain saavu säikyttelemään, vaan hänestä on luotu kunnon persoona kuten lapsistakin.
Se ei onneksi koskaan vajoa kliseiseksi massakauhuksi. Äkkisäikäyttelyjä on kyllä mukana, mutta niitä osataan hyödyntää oikein, minkä lisäksi filmiin on saatu oivallista jännitystä, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Edes loppuhuipennuksessa taso ei heikkene, vaan päinvastoin. Teos koukuttaa niin taidokkaasti, ettei sen haluaisi päättyvän lainkaan. Lopussa lupaillun jatko-osan voisi katsoa heti perään!
Heikkouksiakin kyllä löytyy, muttei kovin monta. Yksi lapsista, Wyatt Oleffin näyttelemä Stanley jää harmillisen usein muiden varjoon. Hänelle on luotu hieman omia pelkoja, mutta niitä ei pohjusteta tarpeeksi hyvin. Sama käy myös kiusaajahahmolle (Nicholas Hamilton), jonka käytöksen syitä olisi voinut tuoda esille jo ennen puoltaväliä. Digitehosteet eivät valitettavasti ole ihan sitä tasoa kuin toivoisi, mikä rikkoo parissa kohtaa kohtauksen tunnelmaa.
Lue myös: Onko sieltä tulossa vielä It: Chapter Three? – Näin tuottaja vastaa
Loppujen lopuksi elokuvasta jää kuitenkin todella hyvä mieli, vaikka Pennywise saattaa kummitella nukkumaan mennessä. Ohjaaja Andy Muschietti on saanut aikaiseksi mahtavan jännitysnäytelmän, joka toimii sekä kaksiosaisen tarinan avausosana että omana seikkailunaan. Muschietti yhdistää mestarillisesti huumorin ja kauhun, jolloin erilaiset tunnelmat eivät tunnu siltä kuin katsoisi eri elokuvia. Kokonaisuutena kyseessä on lähestulkoon mestariteos, mitä kauhugenressä näkee enää harvoin. Bill Skarsgårdin Pennywisea ei voi ylistää tarpeeksi. Se on joko kaikista hauskin kauhuelokuva tai kaikista pelottavin hyvän mielen elokuva, riippuen katsojan näkökulmasta.
Muschietti palasi ohjaajaksi vuoden 2019 elokuvassa Se: Toinen Luku, joka on ensimmäistä osaa isompi ja kunnianhimoisempi elokuva. Kyseessä on jättimäinen tuotanto, joka onnistuu silti pitämään tarinansa ja asetelmansa mukavan intiiminä. Elokuvassa on myös ehkä vuoden komein näyttelijäkaarti, joka sopii täydellisesti aikuisten Luusereiden kenkiin.
Kakkososa alkaa 27 vuotta edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen. Raaka pahoinpitely käynnistää tarinan, joka pakottaa Mike Hanlonin (aikuisena Isaiah Mustafa) kutsumaan loput Luusereiden Kerhon jäsenet takaisin Derryn uniseen kaupunkiin. Kukaan ei tunnu muistavan kesän 1989 pelottavia tapahtumia, mutta Pennywise on palannut. Klovnin riehuessa jälleen Derryssä Luusereiden ei auta kuin yrittää pelastaa kaupunki varmalta tuholta.
Se: Toinen luku ei ole täydellinen elokuva. Se on venytetty aivan liian pitkäksi, ja Muschietti turvautuu liikaa tietokoneilla tehtyihin efekteihin. On vaikea pelätä jotain, mikä näyttää näinkin epätodelliselta. Bill Skarsgård saa tällä kertaa hassutella enemmän ja uutuudessa nähdäänkin hieman erilainen Pennywise, mutta elokuva luottaa liikaa koviin äänitehosteisiin ja böö-säikyttelyyn. Se: Toinen luku on huomattavasti verisempi muttei kuitenkaan yhtä pelottava kuin edeltäjänsä. Elokuva myös sisältää kohtauksen, jossa on ilmeisesti käytetty eniten tekoverta ikinä. Väisty, Hohdon hissit, Muschietti on vetänyt paremmaksi!
Elokuva on parhaimmillaan kun Luusereiden aikuisversiot kinastelevat keskenään tai muistelevat lapsuuttaan. Muschietti on tuonut edellisen elokuvan lapsinäyttelijät takaisin takaumissa, jotka tuntuvat aavistuksen turhilta. Lapsinäyttelijöitä on myös jouduttu tietokoneella muokkaamaan nuoremmaksi, minkä huomaa erityisesti kasvonpiirteissä. Harmi, sillä kyseessä ovat varmasti Hollywoodin lahjakkaimmat nuoret, jotka eivät pääse tässä näyttämään näyttelijäntaitojaan yhtä hyvin kuin edellisessä elokuvassa.
Aikuiset on kuitenkin miehitetty erittäin hyvin. Kun James McAvoy on vähiten kiinnostava ja karismaattinen, se kertoo jo paljon elokuvan kovasta tasosta. Erityisesti Bill Hader jää mieleen. Komedioista tunnettu näyttelijä vetää parhaimman roolisuorituksensa vitsikkäänä Richie Tozierina. Hader pohjaa kuitenkin suorituksensa itseinhoon, ja Richie on elokuvan traagisimpia hahmoja. Myös James Ransone on parhaimmillaan epävarmana ja pöpökammoisena Eddienä. Kukaan näyttelijöistä ei suinkaan ole huono roolissaan, mutta Ransone ja Hader varastavat show’n kokonaan.
On vaikea arvioida kuinka onnistunut loppu elokuvalla on. Kirjaan perehtymättömälle se on helppo ja eeppinen, mutta ehkä hieman liiankin helppo. Todellisille Se-faneille Muschiettin ja käsikirjoittaja Gary Daubermanin väsäämä loppu saattaa jättää liikaa kirjan tapahtumia ja yksityiskohtia pois. Monimutkaiset rituaalit ja taistelut on yksinkertaistettu, mikä auttaa tarinaa soljumaan paremmin mutta uhraa paljon materiaalia. Elokuva kuitenkin onnistuu tuomaan Pennywisen ja Luusereiden tarinan päätökseen tyydyttävällä tavalla.
Se: Toinen luku on kaikin puolin onnistunut jatko-osa. Se ei aivan onnistu luomaan yhtä uniikkia tunnelmaa kuin edellinen osa ja kompuroi ajoittain omaan mahtipontisuuteensa, erityisesti elokuvan loppupuolella. Elokuvaa olisi voinut saksia himpun verran lyhyemmäksi, mutta Muschietti onneksi muistaa katsojien rakastuneen ensimmäisessä osassa nimenomaan Luusereihin, ja elokuva on vahvimmillaan silloin kuin se keskittyy hahmoihin eikä säikyttelyyn.
Elokuvat nähdään tänään Kutosella peräkkäin:
- Osa 1: To 18.12.2025 klo 21.00
- Osa 2: To 18.12.2025 klo 23.45
Mainosten kera elokuvat kestävät yhteensä yli kuusi tuntia. Molemmat osat voi katsoa myös HBO Maxista. Alla ensimmäisen osan traileri.
Arviot: Joonatan Porras (osa 1) / Maria Lättilä (osa 2)
