Tänään tv:ssä: Sittemmin valokeilasta mystisesti kadonnut tähti oli vielä kovassa vedossa vuoden 1999 seikkailuelokuvassa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut Muumio.

28.6.2018 06:30

Brendan Fraser oli 1990-luvulla ja jonkin matkaa 2000-luvulle yksi mielenkiintoisimmista ja halutuimmista komediallisen toiminnan tähdistä, joka satunnaisesti osoitti taitonsa myös vakavassa draamassa. Sittemmin hän on kadonnut tähtikartalta ja kokenut myös aika ison muodonmuutoksen.

Fraser oli parhaassa vedossa vuoden 1999 rennossa yllätyshitissä, joka yhdisteli klassista Muumio-kauhua ja modernia Indiana Jones -seikkailua.

Hauskassa seikkailuelokuvassa muinoin sarkofagiinsa elävältä haudattu pappi Imhotep herätetään vahingossa henkiin.

Pääosissa nähdään Fraserin lisäksi Arnold Vosloo, John Hannah ja Rachel Weisz.

Ohjauksesta vastaa Stephen Sommers, joka teki elokuvalle myös vuonna 2001 valmistuneen jatko-osan.

Muumio esitetään TV5-kanavalla torstaina 28.06.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video