Tänään tv:ssä: Suomalaisvoimin tehty kansainvälinen elokuva jää mieleen päiväkausiksi

Episodin tähdet ★★★★

Julkaistu:

Vuonna 2021 valmistunut Guled & Nasra on suomalaisen Bufo-yhtiön tuotanto, mutta se on ennen kaikkea kansainvälinen elokuva. Afrikkaan sijoittuvassa elokuvassa puhutaan somalin kieltä, ja rahoitusta on saatu Saksasta ja Ranskasta.

Ohjaaja Khadar Ayderus Ahmed on somalitaustainen mutta asuu Suomessa. 

Cannesin Kriitikoiden viikolla esitetty ja Afrikan elokuva-akatemian palkitsema Guled & Nasra on huomionsa ansainnut. Somalian naapurimaassa Djiboutissa kuvattu elokuva kertoo haudankaivajasta nimeltä Guled, joka yrittää hankkia elantoa vaimolleen Nasralle ja teini-ikäiselle pojalleen Mahadille.

Nasran vakava sairaus vaatii leikkauksen, jonka hinta on Guledin tavoittamattomissa. Jostain rahat on kuitenkin saatava kasaan.

Lue myös: Suomi valitsi perisuomalaisen leffan kisaamaan Oscareista

Guled & Nasra on pienimuotoinen elokuva, jossa ei tapahdu paljoa. Se on samalla myös elokuvan etu. Näyttelijät esiintyvät luontevasti ilman turhia maneereja.

Itä-Afrikan karut mutta näyttävät maisemat on kuvattu tyylikkäästi. Guledin ja Nasran koskettava tarina tuntuu päättyvän hieman yhtäkkiä, mutta autenttinen ja vahva kerronta jää mieleen päiväkausiksi.

Guled & Nasra nähdään Yle Teemalla kaksi kertaa:

  • Ti 2.12.2025 klo 21.55
  • Su 7.12.2025 klo 12.00

Elokuva löytyy myös Areenasta. Katso traileri alta.

YouTube video