Tänään tv:ssä: Tosielämän hätähuudosta syntyi kuolematon repliikki – Tämän legendaarisen lauseen tuntee lähes jokainen

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1995 valmistunut Apollo 13.

Julkaistu:

”Houston, meillä on ongelma”, totesi amerikkalaisastronautti Jim Lovell komentokeskukseen kuulennolla kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kuolemattoman lauseen tuntee nykyään lähes jokainen.

Illan elokuva kuvaa tosiasioihin perustuen tämän kovaonnisen avaruuslennon tapahtumia ja taistelua yhä niukemmaksi käyvää aikaa vastaan.

Ron Howardin ohjaaman elokuvan pääosissa näyttelevät Tom Hanks, Kevin Bacon, Bill Paxton, Gary Sinise ja Ed Harris. Elokuva sai peräti yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, mutta palkinnot se sai lopulta vain leikkauksesta ja äänisuunnittelusta.

Apollo 13 esitetään TV5-kanavalla sunnuntaina 09.06.2019 klo 21.00. Katso alta kooste elokuvan kulissien takaa.

YouTube video