Vuonna 1998 valmistunut Elisabet on Shekhar Kapurin ohjaama historiallinen draamaelokuva.
Elokuva kertoo 1500-luvulla eläneen Englannin hallitsija Elisabet I:n valtaannoususta ja hallitsijakauden alkupuoliskosta. Nimiroolia esittää Cate Blanchett.
Elokuva alkaa vuodesta 1558. Roomalaiskatolinen Englannin Maria I (Kathy Burke) kuolee kohtusyöpään, jolloin hänen protestanttisesta sisarpuolestaan, Elisabetista tulee uusi kuningatar.
Elisabet on aiemmin ollut vangittuna epäiltynä juonittelusta Marian murhaamiseksi. Nyt hänet kuitenkin vapautetaan kruunajaisia varten.
Elisabet sai erinomaiset arvostelut ja lukuisia kansainvälisiä palkintoja.
British Film Instituten valitsemat asiantuntijat äänestivät Elisabetin vuonna 1999 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta parhaasta brittielokuvasta.
Oscar-ehdokkuuksia kertyi peräti seitsemän, mutta pysti myönnettiin vain parhaasta maskeerauksesta.
Elokuvalle valmistui vuonna 2007 jatko-osa Elisabet – kultainen aikakausi, joka sijoittuu 1580-luvulle.
Elisabet esitetään nyt TV-5-kanavalla kaksi kertaa:
- Ma 13.02.2023 klo 22.00
- Ke 15.02.2023 klo 00.00
Elokuva kuuluu myös SkyShowtimen valikoimaan. Katso traileri alta.
