Vuonna 2022 valmistunut Tšernobylin onnettomuus -dokumenttisarja kertoo aidon ja dramatisoidun kuvamateriaalin avulla Tšernobylin vuoden 1986 tuhoisan ydinonnettomuuden tarinan.
Ydinreaktorin katastrofaalinen räjähdys muutti alueen autiomaaksi. Sarjassa käsitellään myös mitä tapahtui vuonna 2022, kun Venäjä otti haltuunsa ydinvoimala-alueen Ukrainan ja Valko-Venäjän rajalla.
Ensimmäinen osa keskittyy ydinvoimalan räjähdykseen. Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 Tšernobylin ydinvoimalan henkilökunta valmistautuu tekemään testiä reaktori neljässä.
Itse testi on rutiinia, mutta se toteutetaan tavalla, joka johtaa katastrofiin. Seuraa voimakas ja tuhoisa räjähdys, jossa kaksi henkilöä kuolee välittömästi ja monet saavat tappavan annoksen säteilyä.
Toisessa osassa ydinvoimalan nelosreaktori on tulessa. Palomiesten letkut sulavat kuumuudessa ja ilmassa on metallinen maku. Radioaktiivinen säteily karkaa esteettä ja säteilyarvot ylittävät tappavan annoksen moninkertaisesti. Valvomossa testiä johtanut Anatoli Djatlov arvioi mikä meni pieleen.
Kolmannessa osassa selviää, että yhdeksän päivää onnettomuuden jälkeen säteilyarvot putoavat 99 prosenttia. Tapahtuneet päästöt ovat merkittäviä. Laskeuman saastuttamilla alueilla havaitaan 90-luvun puoliväliin mennessä vakavia terveysongelmia. Kun Venäjä hyökkää Ukrainaan vuonna 2022, uuden ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuus herättää pelkoa maailmalla.
Tšernobylin onnettomuus –sarjaa esitetään TV2-kanavalla torstaisin. Uusinnat maanantaisin.
- To 19.10.2023 klo 20.00
Osa 1/3. Räjähdys
- Ma 23.10.2023 klo 23.00
Osa 1/3. Räjähdys
- To 26.10.2023 klo 20.00
Osa 2/3. Tulimyrsky
- Ma 30.10.2023 klo 22.55
Osa 2/3. Tulimyrsky
- To 02.11.2023 klo 20.00
Osa 3/3. Laskeuma
- Ma 06.11.2023 klo 22.55
Osa 3/3. Laskeuma
Kaikki jaksot ovat katsottavissa Areenassa jo nyt. Alla Channel 5 -kanavan traileri.