Tänään tv:ssä: Vietä western-ilta! Kaksi harvoin nähtyä lännenelokuvan klassikkoa perä perää

Henry Fonda vai Gregory Peck, siinä kysymys! Yle Teemalla on lauantaina western-putki. Molemmat leffat löytyvät myös Areenasta.

Julkaistu:

Tänään nähdään Teemalla kaksi harvemmin esitettyä lännenelokuvan klassikkoa perä perää.

Frank Jamesin paluu ilmestyi vuonna 1940. Maineikkaan Fritz Langin ohjaustyö on jatkoa vuotta aiemmin ilmestyneelle elokuvalle Jesse James, suuri seikkailija, joka nähtiin Teemalla joulukuussa. Frank Jamesin paluu keskittyy nimensä mukaisesti kuuluisan lainsuojattoman veljen, Frank Jamesin, kohtaloon.

Henry Fonda esittää jälleen Frank Jamesia, joka veljensä Jessen kuoleman jälkeen pyrkii kostamaan tämän surmanneille Fordin veljeksille. Jesse James oli saanut surmansa petollisesti, ja Frankin tarinaa leimaa ristiriita kostonhalun ja lain noudattamisen välillä.

Frank Jamesin paluu oli kaupallinen menestys, joka vahvisti Henry Fondan asemaa lännenelokuvien tähtenä.

Teeman toinen lauantain western on Henry Kingin ohjaama Ase kädessä (The Gunfighter, 1950). Se tutkii kuuluisan revolverisankarin elämän varjopuolia. Pääosassa nähdään Gregory Peck.

Jimmy Ringo on legendaarinen revolverimies, jonka nopea liipaisinsormi on tehnyt hänestä paitsi kuuluisan myös yksinäisen. Kun Ringo saapuu pieneen kaupunkiin toivoen sovintoa menneisyytensä kanssa, hänen maineensa vetää puoleensa nuoria haastajia ja vanhoja vihollisia.

Ase kädessä keräsi kiitosta älykkäästä käsikirjoituksestaan, joka sai Oscar-ehdokkuuden. Nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen western-klassikoista, mistä kertoo harvinainen 100 prosentin lukema Rotten Tomatoes -sivustolla. Elokuvan teemat puhuttelevat yhä katsojia.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Yksi kaikkien aikojen lännenelokuvista! Näyttelijä oli vähällä kuolla kuvauksissa – ja kaksi kertaa

Peckin roolisuoritus tuo traagiseen Jimmy Ringoon juuri oikean sekoituksen kovuutta ja haavoittuvuutta. Häntä tukevat vahvasti Helen Westcott, Millard Mitchell ja Karl Malden. Tyylikäs ja koskettava elokuva sopii niin western-faneille kuin laatudraamasta pitäville.

Elokuvat nähdään Teemalla perä perää klo 21 alkaen:

  • Frank Jamesin paluu: La 17.1.2026 klo 21.00
  • Ase kädessä: La 17.1.2026 klo 22.30

Molemmat elokuvat voi katsoa myös Areenasta. Myös Jesse James, suuri seikkailu on katsottavissa Areenassa. Katso Ase kädessä -elokuvan traileri alta.

YouTube video