Tänään tv:ssä: Viiden tähden ja kuuden Oscarin leffa vuodelta 2017 – ”Kaikki menee täysin nappiin”

Episodin tähdet ★★★★★

27.5.2024 06:30

Ohjaaja Damien Chazelle teki hienon läpimurron nuoresta jazzrumpalista kertovalla Whiplashilla (2014). Sitä seurannut La La Land (2017) esitetään nyt televisiossa, ja se on vähintään yhtä upea elokuva.

Tälläkin kertaa keskeinen roolihahmo on jazzmuusikko, mutta muuten La La Land on perinteinen musikaali modernilla otteella toteutettuna.

Sebastian (Ryan Gosling) on lahjakas pianisti, joka haaveilee omasta jazzklubista. Mia (Emma Stone) on aloitteleva näyttelijä, joka hankkii elantonsa kahvilasta.

Sebastian ja Mia kohtaavat unelmien kaupungissa, mutta unelmat tuntuvat kovin kaukaisilta.

La La Land voitti kuusi Oscar-palkintoa (muun muassa ohjaus ja paras naispääosa). Elokuvan saamat palkinnot ja ylistys ovat täysin ansaittua, sillä siinä menee kaikki nappiin.

Justin Hurwitzin musiikista, visuaalisesta kekseliäisyydestä ja haikean romanttisesta rakkaustarinasta syntyy vastustamaton yhdistelmä.

La La Land esitetään nyt Subilla kahteen otteeseen:

  • Ma 27.05.2024 klo 21.00
  • To 30.05.2024 klo 00.10

Suoratoistona elokuvan voi katsoa Prime Videosta ja Viaplaysta. Alla traileri.

YouTube video