Tänään tv:ssä: Viiden tähden seikkailuelokuva vuodelta 1951 – ”Ei ole vanhentunut päivääkään”

Episodin tähdet ★★★★★

22.6.2024 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1951 valmistunut klassikkoelokuva Afrikan kuningatar.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä kapteeni Charlie Allnut (Humphrey Bogart) käyttää vanhaa höyrylaivaansa ”Afrikan kuningatarta” toimittaakseen tavaraa itäisen Afrikan kyliin.

Kun pastori Samuel Sayer (Robert Morley) kuolee, suostuu Charlie kuljettamaan edesmenneen miehen siskon, Rosen (Katharine Hepburn) takaisin sivilisaation pariin.

Aiemmin täysin maailman menosta piittaamaton kapteeni joutuu kuitenkin pian vastaamaan saksalaistenkin toimiin samalla kun pieni rakkauden poikanen pesii temperamenttisen Rosen ja alkoholisoituneen Charlien välillä.

John Hustonin ohjaama Afrikan kuningatar on yksi kaikkien aikojen parhaista romantiikkaa tihkuvista seikkailuelokuvista. Kahden päähenkilön välillä nähdään melkoista kehitystä seikkailun, draaman, huumorin ja romantiikan melskeissä ja Kongon kuvankauniit maisemat pitävät katsojan otteessaan alusta loppuun.

Bogart voitti roolistaan uransa ainokaisen Oscar-pystin, eikä nelinkertainen Oscar-voittaja Hepburn jää lainkaan miehen karisman varjoon. Useat vuosikymmeniä vanhat klassikot voivat näyttää vanhentuneilta, mutta Afrikan kuningattaren kohdalla näin ei kuitenkaan käy, sillä näin viihdyttävää elokuvaa kestää katsoa useitakin kertoja.

Tiettävästi Afrikan kuningattaren kuvaukset eivät kuitenkaan olleet niitä helpoimpia. Esimerkiksi Clint Eastwoodin ohjaama Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990) sivuaa aihetta varsin selvästi.

Afrikan kuningatar esitetään Yle Teemalla lauantaina 22.6.2024 klo 21.00. Areenassa 5.8.2024 saakka. Katso traileri alta.

Arvio: Tero Heikkinen

Lisää luettavaa