Tänään tv:ssä: Viihdyttävä komedia vuodelta 2015 – Kohellushuumorin ystäville on luvassa monet naurut!

IMDb-arvosana 6,4.

22.12.2022 06:30

Jos olet allerginen Seth Rogenille, ei vuoden 2015 komedia The Night Before ole sinua varten. Elokuva on Rogenille tuttua huumeiden sävyttämää kohellusta niin hyvässä kuin pahassa.

Jonathan Levinen ohjaama The Night Before ei ole hänen, Rogenin ja Joseph Gordon-Levittin ensimmäinen yhteistyö, vaan miehet tekivät yhdessä jo sympaattisen syöpäkuvauksen 50/50. Kolmanneksi kaverukseksi lyöttäytyy mukaan Anthony Mackie.

Ethanin (Gordon-Levitt) vanhempien kuoltua on lohtu löytynyt lähinnä pullosta. Isaac (Rogen) ja Chris (Mackie) juhlivat ja rellestävät joka jouluaatto yhdessä Ethanin kanssa etsien maagisia bileitä, joihin kutsutaan vain kaupungin kerma.

Isaacin aikuistuminen ja Chrisin jalkapallouran tuoma julkisuus kuitenkin sekoittavat pakkaa, ja jokajouluinen riitti uhkaa jäädä viimeiseksi. Samalla Ethanin oma elämä matelee paikallaan, eikä hän olisi vielä valmis luopumaan vuoden omasta kohokohdastaan.

Vaikka käänteet ja tarina ovat ennalta-arvattavia, on kohellus erittäin viihdyttävää katseltavaa ja tarjoaakin monet naurut.

The Night Before esitetään TV2-kanavalla torstaina 22.12.2022 klo 21.00. Areenassa vuoden loppuun saakka. Elokuva kuuluu myös Netflixin valikoimaan. Katso traileri alta.

Arvio: Jesse Huusari

YouTube video