Tänään tv:ssä: Viihdyttävä rikoselokuva vuodelta 2019 – Mukana loistava tähtikaarti

IMDb-arvosana 7,8.

3.12.2023 08:00

Brittiohjaaja Guy Ritchie palasi vuoden 2019 elokuvalla siihen mitä tekee parhaiten. The Gentlemen on rautaisella tähtikaartilla varustettua väkivaltaista rikoselokuvaa.

Matthew McConaugheyn esittämä Mickey Pearson dominoi Lontoon huumebisnestä mutta haluaisi myydä valtakuntansa ja vaihtaa diilaukset leppoisiin eläkepäiviin. Valtakunnan kuninkuudesta käydään kovaa taistoa, väkivaltaisin seurauksin.

Elokuvan valttikortti on sen näyttelijäkaarti. Luotettava McConaughey tuntuu ajoittain jopa statistilta.

Hugh Grant varastaa show’n toimittajanilkkinä. Charlie Hunnam on mainio Pearsonin oikea käsi. Hunnamin ja Grantin yhteiset kohtaukset ovat elokuvan hauskinta antia.

Colin Farrell on myös hyvässä vedossa, ja Henry Golding todistaa jälleen olevansa lupaava näyttelijä, vaikka hahmo on tylsin porukasta.

The Gentlemen ei silti nouse Ritchien parhaimmistoon. Käsikirjoitus on heikko ja dialogi juuri ja juuri niin huonoa, että se on hauskaa. Elokuva on ahdettu liian täyteen.

Harmi, että siitä puuttuu särmää, joka tekisi siitä aidosti shokeeraavan. Elokuva ei lopulta kerro oikeastaan yhtään mistään, mutta on se silti erittäin viihdyttävä. Vitsit naurattavat ja näyttelijät ihastuttavat.

The Gentlemen esitetään nyt televisiossa kolme kertaa:

  • Su 03.12.2023 klo 22.35, Nelonen
  • Ma 04.12.2023 klo 21.00, Hero
  • Su 10.12.2023 klo 21.25, Hero

Elokuva löytyy myös Ruutu Plussasta ja Prime Videosta. Katso traileri alta.

Arvio: Maria Lättilä

Lisää luettavaa