Tänään tv:ssä: Voiko toimintaa ja komediaa enää paremmin yhdistellä!

1.4.2016 05:05

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1984 valmistunut toimintakomedia 48 tuntia.

Buddy-elokuvaksi kutsutaan elokuvia, joissa on kaksi päähenkilöä, jotka voivat olla ystäviä tai he ovat joutuneet tekemisiin tahtomattaan. Yhteinen nimittäjä on usein poliisin ammatti. Suosituksi alagenreksi onkin muodostunut buddy cop -elokuva, jossa päähenkilöinä on kaksi poliisia. He ovat usein luonteiltaan vastakkaisia eivätkä tule toimeen keskenään.

Walter Hillin ohjaama 48 tuntia oli Eddie Murphyn läpimurto ja yksi hauskimmista buddy cop -elokuvista. Murphy on vankilassa istuva rääväsuinen pankkiryöstäjä Reggie Hammond. Nick Nolte on kovaotteinen poliisi, joka tarvitsee poliisimurhan selvittämisessä Reggien apua ja hoitaa Reggien 48 tunniksi ulos vankilasta.

Monien buddy cop -elokuvien tapaan juoni ei ole kummoinen, mutta Murphyn roolihahmon astuttua kuvaan elokuva lähtee etenemään vastustamattomasti. Jack ja Reggie ovat jatkuvasti napit vastakkain. Murphyn koomikon kyvyt ovat parhaimmilllaan kohtauksessa, jossa sheriffiksi tekeytyvä Reggie pistää kantrikapakan punaniskat kuriin. Toimintaa ja komediaa ei juuri tämän paremmin voi yhdistellä!

48 tuntia esitetään Hero-kanavalla perjantaina 01.04.2016 klo 21.25.

(Episodi/JH)