Tänään tv:ssä: Vuoden 1996 kauhuklassikko toimii edelleen – Jo avauskohtaus on jäänyt elokuvahistoriaan

Episodin tähdet ★★★★

20.6.2025 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Scream.

Wes Cravenin ohjaama ja Kevin Williamsonin käsikirjoittama elokuva ravisteli slasher-kauhuelokuvien genreä nokkelalla otteellaan, jossa teini-ikäiset hahmot ovat itsekin tietoisia kauhuelokuvien kliseistä ja joutuvat silti niiden uhriksi.

Elokuvan keskiössä on lukiolainen Sidney Prescott (Neve Campbell), joka kamppailee äitinsä murhan jättämien traumojen kanssa. Kun naamioitunut sarjamurhaaja alkaa tappaa nuoria Woodsboron pikkukaupungissa, alkaa verinen selviytymistaistelu, jossa ei voi luottaa kehenkään.

Lue myös: Tältä säteilevä Courteney Cox, 61, näyttää nyt – yllättävä paljastus Frendit-roolistaan

Näyttelijäkaarti yhdistää tuolloin nousevia nuoria nimiä ja tunnettuja kasvoja, kuten Courteney Coxin ja Drew Barrymoren, jonka esiintyminen elokuvan alkukohtauksessa on jäänyt kauhuhistorian klassikoksi.

Scream oli valtava yllätyshitti, joka nosti teinikauhun uuteen suosioon. Se synnytti menestyksekkään elokuvasarjan, johon kuuluu useita jatko-osia. Uusin osa Scream 7 on tulossa teattereihin vuonna 2026.

Scream esitetään nyt televisiossa kaksi kertaa:

  • Pe 20.6.2025 klo 21.00 · Kutonen
  • To 26.6.2025 klo 23.15 · Kutonen

Elokuva kuuluu myös SkyShowtimen valikoimaan. Katso traileri alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.