Tänään tv:ssä: Vuoden 2009 kotimainen elokuva ei ole täydellinen, mutta Samuli Edelmann tekee upean roolityön

Episodin tähdet ★★★

19.1.2025 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2009 valmistunut Rööperi.

Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva on kuin joulukonvehti: se näyttää hyvältä (kuvaus, leikkaus, juonen kuljettaminen), se maistuu aluksi hyvältä (hauskoja kommelluksia riittää), mutta sisällöltä jää kaipaamaan jotain.

Tämä on ehkä juuri se ratkaisevin ero suomalaisen ja amerikkalaisen rikoselokuvan välillä: esimerkiksi Martin Scorsese osaa kuvata gangsterien säälittäviäkin toilailuja elämää suuremmin, Suomessa taso vaihtelee hauskasta irvokkaaseen ja superimelään jo muutaman kohtauksen välillä. Pahimmillaan Rööperi on ”Häjyt 2 Helsingissä”, parhaimmillaan eeppinen kuvaus kunnialliseen elämään pyrkivästä suomalaisesta ”donista”, joka kerta toisensa jälkeen vedetään takaisin rikosten pyörteisiin.

Osin rikostoimittaja Harri Nykäsen ja aidon konnan Tom Sjöbergin tosikertomuksille pohjaavaan romaaniin perustuva käsikirjoitus tuo eteemme suomalaisten taparikollisten karun elämänkulun rötöksestä toiseen. Päätarina kahdesta laitapuolen kaveruksesta Tompasta (Samuli Edelmann) ja Krisusta (Peter Franzén) traumaattisine menneisyyksineen on Edelmannin komeimpia roolitöitä. Franzén sen sijaan toistaa taas onnettoman lurjuksen roolinsa ties kuinka monettako kertaa.

Lue myös: Tältä näyttää uusi Häjyt-elokuva – Traileri julkaistu!

Elokuvan suurin sääli onkin, etteivät muut hahmot Kari Hietalahden vähä-älyisen mustalais-Karin, Pekka Valkeejärven Ukin ja Kalle Holmbergin rikollispomo Lindströmin lisäksi tue Edelmannin roolihahmoa – kuten ei aina käsikirjoituskaan. Hauskan väkivallan ja dramaattisten menetysten ja addiktioiden yhteenpunominen ei onnistu aivan nappiin.

Nimestään huolimatta elokuva ei juurikaan hyödynnä aitoja tapahtumapaikkoja vaan Rööperi jää ilmeisesti tuotannollisista syistä sivuosaan.

Rööperi esitetään nyt Subilla kahteen otteeseen:

  • Su 19.1.2025 klo 21.00
  • Pe 24.1.2025 klo 23.20

Katso traileri alta.

Arvio: Mikael Saarinen

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.