Tänään tv:ssä: Yhdeksän Oscarin huippuelokuva vuodelta 1987 – ”Uskomaton saavutus, johon vain harva pystyy”

Katsottavissa myös Areenassa mukavan pitkään.

18.3.2022 06:30

Viimeinen keisari on yhdeksällä Oscarilla palkittu Bernardo Bertoluccin suurelokuva vuodelta 1987.

Se kertoo Kiinan keisarikunnan viimeisestä hallitsijasta 1900-luvun suurten muutosten keskellä.

Elokuva perustuu suurelta osin Pu Yin 1960-luvulla kirjoittamaan, samannimiseen muistelmateokseen.

Sitä on pidetty uskottavana kertomuksena hänen elämästään, vaikka osa hahmoista muodostuu useammasta todellisesta henkilöstä.

Suurin osa tapahtumista ja ihmisistä vastaa kuitenkin todellisia tapahtumia.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Viimeisen keisarin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Viimeinen keisari on uskomaton saavutus. Se on harvinainen elokuva, jossa on uskomatonta kauneutta ja voimaa. Se on kohottava tavalla, johon vain parhaat elokuvat pystyvät”, kirjoitti Gannett News Servicen kriitikko Jack Garner.

Pääosia esittävät John Lone, Joan Chen ja Peter O’Toole.

Viimeinen keisari esitetään Yle Teemalla perjantaina 18.03.2022 klo 22.10. Areenassa 2 kk 28 pv. Katso traileri alta.

YouTube video