Tätä katsotaan nyt! Netflixin uusi rikossarja koukuttaa Suomessa ja maailmalla

Bestselleriin perustuva rikostarina on Suomen suosituin Netflix-sarja tällä hetkellä.

30.11.2023 13:31

Netflix-uutuus, josta puhutaan tällä hetkellä, on nimeltään Aivan tavallinen perhe.

Kuusiosainen ruotsalainen minisarja kertoo Sandellin perheestä. Adam on pappi ja Ulrika toimii asianajajana. Perheeseen kuuluu myös heidän 19-vuotias tyttärensä Stella. Sandellit elävät näennäisen täydellistä elämää kiiltokuvamaisessa lähiössä.

Eräänä päivänä kaikki muuttuu, kun Stella pidätetään murhasta syytettynä. Hänen järkyttyneet vanhempansa eivät usko asiaa todeksi. He haluavat auttaa Stellaa hinnalla millä hyvänsä.

Pääosissa näyttelevät Björn Bengtsson, Lo Kauppi ja Alexandra Karlsson Tyrefors.

Sarja perustuu Mattias Edvardssonin samannimiseen menestysromaaniin.

Aivan tavallinen perhe lisättiin Netflixiin 24. marraskuuta. Se on tällä hetkellä Netflixin suosituin sarja Suomessa. Ruotsalaistuotanto on kerännyt faneja myös maailmalla.

Verkkojulkaisu Unilad on kerännyt sosiaalisesta mediasta löytyviä haltioituneita kommentteja, joiden perusteella sarja on koukuttavaa pakkokatsottavaa.

Myös kriitikot ovat ihastuneet sarjaan. Aivan tavallisen perheen Rotten Tomatoes -lukema on peräti 90 prosenttia.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa