Manaajan (1973) riivaajahenki siirtyy kymmenosaisen tv-sarjan piinaksi. Pahan hengen pois manaava pappismies ei seuraa liikkuvan kuvan laatikkoon, joten tukalia aikoja on luvassa.
William Peter Blattyn romaaniin perustuva sarja demonisen hengen asuttamasta ihmisestä ei uusi vuoden 1973 klassikkoelokuvan asetelmaa manaajasta ja tämän sängyssä rimpuilevasta kohteesta. Sen sijaan sarjassa nähdään riivaukseen johtaneet hetket ja syyt, miksi alkuperäisessä elokuvassa manaaja ylipäätään kutsutaan paikalle, kun sarjan lääkärit ja psykiatrit ensin epäonnistuvat epänormaalin käytöksen selittämisessä.
Yksi selitys manaajan viipymiselle löytyy siitä, että hän on jumissa Renny Harlinin prologielokuvassa Manaaja – alku (2004), joka kertoo manaajan toimista ennen kuuluisaa keikkaa riivatun tytön luona.
Ja kuin se ei vielä riittäisi, on manaaja kiireinen myös Paul Schraderin rinnakkaiselokuvassa Dominion: Prequel to the Exorcist (2005), joka syntyi samasta käsikirjoituksesta kuin Harlinin Manaaja – alku. Elokuvissa samaa päähenkilöä esittää vieläpä sama näyttelijä, Stellan Skarsgård.
Tulevan sarjapelottelun hoitaa vasta teattereissa nähdyn Martha Marcy May Marlene -draamatrillerin tehnyt käsikirjoittaja-ohjaaja Sean Durkin.
Kaksi Oscaria voittanut Manaaja oli ensimmäinen kauhuelokuva, joka pääsi ehdolle parhaan elokuvan Oscariin. Palkinto meni tuolloin kuitenkin Paul Newmanin ja Robert Redfordin veijarielokuva Puhallukselle (1973).
Kuva Manaajasta.
Lähde: Movieweb
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.