Hollywoodin intiimikoordinaattorit, eli seksikohtauksissa näyttelijöitä tukevat ammattilaiset, ovat jakaneet mielipiteitä.
Thunderbolts*-tähti Florence Pugh avasi asiaa omien kokemustensa pohjalta.
”Minulla on ollut sekä hyviä, että huonoja kokemuksia. Tein suurimman osan seksikohtauksistani ennen kuin intiimikoordinaattoreita oli edes olemassa”.
”Olen melko itsevarma oman kehoni kanssa ja pystynyt aina pitämään huolen siitä, että minua kuullaan. Siitä huolimatta muistan monia tilanteita, joissa oli täysin sopimatonta pyytää minua tekemään jotakin tai ohjata minua tietyllä tavalla”, Pugh kommentoi.
Lue myös: Thunderbolts*-ohjaaja kertoi, että haki inspiraatiota Tom Cruisen elokuvasta
Hänen mukaansa intiimikoordinaattori on ammattirooli, joka on vielä kehitysvaiheessa.
”Oma käsitykseni on viime aikoina muuttunut, koska olen saanut upeita kokemuksia intiimikoordinaattoreista”.
”Toisaalta takana on myös todella huono kokemus, jossa koodinaattori teki tilanteesta oudon ja kiusallisen. Hän ei ollut lainkaan avuksi, vaan halusi ainoastaan olla osa kuvausryhmää”.
Pugh korostaa, että koordinaattorin työ ei liity ainoastaan seksikohtauksiin, vaan kirjo on moninainen.
”Parhaimmillaan he lisäävät syvyyttä kuvattavaan projektiin. Kun työskentelin loistavan koordinaattorin kanssa, ymmärsin mitä olin kaivannut. Kyse on intiimin vuorovaikutuksen ‘tanssin’ ymmärtämisestä. Ei vain seksikohtauksen kuvaamisesta,”
”Uskon, että tämä työ on yhä muotoutumassa”, Pugh lausui.
Lähde: Deadline