Ammattinyrkkeilyn maailmassa riittää eriskummallisia tarinoita – niinkin merkillisiä, että jos ne kirjoitettaisiin sellaisinaan johonkin urheiluelokuvaan, niitä saattaisi pitää liian korkealentoisina tai uskomattomina. Yksi tällainen tapaus nähtiin 30. elokuuta 1993, ja sopivasti vielä Rocky-teemaisen nyrkkeilytapahtuman yhteydessä.
Tommy ”The Duke” Morrison on elokuvayleisölle tuttu kaveri Rocky V -elokuvasta (1990), jossa mies oli merkittävässä roolissa Sylvester Stallonen rinnalla. Morrison oli myös oikea ammattinyrkkeilijä, joka 1990-luvun mittaan kohosi WBO-liiton maailmanmestariksi ja yhdeksi raskaansarjan suurimmista tähdistä. Viidennen Rocky-elokuvan jälkimainingeissa keksittiin järjestää oikea nyrkkeilyottelu, jossa Morrisonin oli määrä kohdata Mike Williams – toinen samaisessa leffassa esiintynyt oikean elämän nyrkkeilijä.
Tapahtuman promoottorit kuitenkin havaitsivat huolestuttavia ennusmerkkejä ottelun alla. Kun Williams ei saapunut tapahtuman lehdistötilaisuuteen, veteraanipromoottori Bob Arum päätti hankkia paikalle kaiken varalta vaihtoehtoisen vastustajan, joka voitaisiin kutsua kehätöihin mikäli Williams vetäytyisi ottelusta. Tehtävään hälytettiin mies nimeltä Tim Tomashek, pitkän linjan kehien kiertolainen, jonka ottelulista käsitti tuolloin 35 voittoa ja kymmenen tappiota. Tomashek oli ammattinhyrkkeilyn ranking-listoilla kaukana Morrisonin takana eikä hän tosissaan hätyytellyt painoluokkansa kärkeä.
Kaikkien yllätykseksi Williams todella vetäytyi koko hommasta. Hän yksinkertaisesti kieltäytyi nousemasta kehään, vaikka Arum korotti viime hetkillä miehen palkkiota. Tempaus löi ällikällä kaikki – mukaan lukien Tim Tomashekin, joka arveli olevansa paikalla tyhjän panttina ja seurasi otteluiltaa iloisissa tunnelmissa katsojana. Tomashek oli ehtinyt illan mittaan nauttia muutamia hodareita sekä pari kaljaakin, kun yhtäkkiä miehelle ilmoitettiin, että häntä todella tarvittaisiin ottelemaan Morrisonia vastaan.
Ihailtavaa asennetta osoittaen Tomashek teki työtä käskettyä. Pienessä hiprakassa hän paineli pukuhuoneeseen ja sieltä kehään tuijottamaan pelättyä Morrisonia silmästä silmään. Tomashek vieläpä pisti ottelussa kampoihin ja osui Morrisoniin muutamalla nasevalla iskuyhdistelmällä. Lopputuloksesta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa epäselvyyttä: Morrison rankaisi Tomashekia neljän erän ajan, kunnes viime hetken paikkaaja vaipui kanveesille neljännen erän lopussa. Sisukas nyrkkeilijä nousi vielä yläs, mutta hänen avustajansa eivät päästäneet kamppailijaa enää viidenteen erään. Liika oli liikaa.
Mikäli haluat nähdä videokuvaa illan tapahtumista, sellaista voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Tomashek jatkoi nyrkkeilyuraansa vuoteen 1996 asti, ja kun mies ripusti hanskat naulaan, hänen ottelulistansa oli 53–12. Morrisonin kohtalo oli karu: hän antoi vuonna 1996 positiivisen hiv-näytteen ja kuoli ilmeisesti aidsin aiheuttamiin komplikaatioihin 44-vuotiaana vuonna 2013.