Toimittajakuvauksen ohjaaja ja tähti luistivat juomalakosta

11.11.2011 10:08

Hunter S. Thompsonin romaaniin perustuvan, toimittaja Paul Kempistä kertovan draamakomedia Rommipäiväkirjan ohjaaja Bruce Robinson sekä pääosanäyttelijä Johnny Depp tekivät raittiuslupauksen elokuvan kuvausten alkaessa Yhdysvaltojen Puerto Ricossa 2009.

Paikallisten lämpötilojen noustessa kaksikkoa kuitenkin alkoi nopeasti vaivata nestehukka, ja vain pari tuntia kuvausten alkamisen jälkeen Robinson sekä Depp suuntasivat paikalliseen baariin.

– Bruce ja minä olimme luvanneet ettemme joisi kuvausten ensimmäisten parin kuukauden aikana. Halusimme nähdä miten pitkälle jaksaisimme lakkoa jatkaa, ja samalla keskittyä raittiina paremmin elokuvan tuotantoon, Depp kertoo brittiläiselle The Sun -lehdelle.

Näyttelijä kertoo parivaljakon kestäneen aamuneljään saakka, kunnes kuumuus ja kosteus alkoivat olla liikaa.

Rommipäiväkirja julkaistaan Suomessa 2. joulukuuta. Deppin lisäksi elokuvaa tähdittävät muun muassa Aaron Eckhart (World Invasion: Battle Los Angeles, Yön ritari) sekä Giovanni Ribisi (Avatar, Sky Captain and the World of Tomorrow).

Lähde: IMDb