Macon Blair, et ole voinut olla kovin paljon yli kymmenvuotias, kun alkuperäinen The Toxic Avenger ilmestyi, Miten löysit sen ja millainen suhde sinulla on siihen?
– Siihen aikaan uudet elokuvat ja musalevyt löytyivät jonkun kaverin coolin isoveljen kautta. Ystäväni isoveli toi meille videokasetin ja sanoi, että meidän on pakko katsoa se. Laskelmasi osuvat oikeaan, olin silloin noin 12. Pikkupentuna se osui maaliinsa, siinä oli alatyylistä koululaishuumoria – ja sanon sen rakkaudella. Olimme myös juuri hankkineet videokameran, ja pähkäilimme kavereiden kanssa, miten tehdä sillä elokuvia. The Toxic Avenger oli ensimmäinen elokuva, jonka ainakin minä muistan, joka näytti kotikutoiselta. Sitä ennen katsomamme elokuvat olivat olleet Hollywoodin isoja ja kalliita tuotantoja. Joten yli huumorin ja tunnelman pikkupentuja kameran kanssa inspiroi tunne sen Tee se itse -luonteesta.
The Toxic Avenger on niitä tuotantoja, joista kuulee vuosia ilman, että mitään tapahtuu. Miten päädyit viemään sen maaliin?
– Vuonna 2019 sitä oli jo yritetty saada aikaiseksi useammassakin paikassa, varsin nimekkäidenkin tyyppien johdolla, mutta syystä tai toisesta ne versiot eivät koskaan toteutuneet. Kun se taas nollattiin ja Legendary ryhtyi yhteistyöhön Troman kanssa, he kyselivät eri tahoilta ehdotuksia käsikirjoitukseksi. Minä olin yksi heistä. Minulla ei ollut varsinaisesti tarinaa, mutta ehdotin, että pitäytyisimme mahdollisimman lähellä alkuperäistä, siinä pitäisi olla tyyppi puvussa, ikärajan pitäisi olla K-16. Lähinnä listasin tuon kaltaisia asioita.
– Selvisi, että tuotantopäällikkö oli metalhead ja Troma-fani, ja hän hoksasi listani. Se johti uusiin keskusteluihin ja käsikirjoitushommaan, joka hiljalleen muuttui ohjaustyöksi. Eli se ei tapahtunut silmänräpäyksessä vaan kasvoi pala palalta, mutta kaikki alkoi ajatuksesta, ettei sotketa alkuperäisen tunnelmaa vaan yritetään säilyttää se.
Motivoiko sinua pääasiassa nostalgia?
Rehellisesti sanoen siihen liittyi se osa-alue, että tarvitsin töitä. Mutta kieltämättä ajattelin, että olisi hauska yrittää tehdä samanhenkinen elokuva kuin mitä teimme kaveriporukalle 12-vuotiaina – mutta ihan oikeilla kameroilla ja ihan oikeilla näyttelijöillä. Mietin, että jos he tosiaan antavat tehdä tämän ja tämän, niin se on tosi hykerryttävää. Eli mukana on ehkä nostalgiaa, mutta en ollut koskaan ajatellut, että haluaisin tehdä uuden Toxic Avenger -elokuvan. Halusin tehdä sarjakuvamaisen elokuvan, joka on äklö ja väkivaltainen huumorimielessä eikä niinkään pelotteluna, samalla tavalla hupsun kuin Top Secret, Hei me lennetään ja Mies ja alaston ase.
– Olin kirjoittanut sen tyyppisiä käsikirjoituksia, jotka eivät pohjautuneet mihinkään aikaisempaan, joten en saanut niitä myytyä. Yhtäkkiä edessäni oli tökerö, hölmö ja lapsellinen hirviöfranchise, joka edusti kaikkea sitä mitä olin yrittänyt tehdä. Eli en koskaan ollut ajatellut tehdä Toxic Avengeria, mutta kun se osui polulleni, oli pakko tarttua siihen.
Ketkä pääosanesittäjistä oli jo kiinnitetty projektiin, kun sinä tulit mukaan?
– Ei kukaan, mutta kirjoitin Elijah [Woodin] roolin nimenomaan häntä ajatellen. Roolituksesta käytiin keskusteluja lähemmäs vuoden. Tunsin Peter [Dinklagea] jonkin verran, ja ajattelin, että hän voisi olla mainio valinta pahikseksi. Jossain vaiheessa alkoi tuntua paremmalta idealta tehdä hänestä päähenkilö, sillä hän osaisi saada yleisön puolelleen elokuvan ensimmäisen puolituntisen aikana ennen kuin hänestä tulee hirviö.
– Olimme puolituttuina vaihdelleet käsikirjoituksia, joten tiesin, että hän ainakin lukisi sen, vaikka ei heti sanoisikaan kyllä. Selvisi, että hänkin fanittaa alkuperäistä elokuvaa, joten hän ei tarvinnut selostusta hahmosta tai elokuvan sävystä. Hän ymmärsi, että se oli hupsu ihan tarkoituksella ja suostui nopeasti mukaan. Ja kun hän oli mukana, pyörät alkoivat pyöriä vauhdikkaammin.
Vaikka Toxie-hirviötä esittää Luisa Guierreiro, on helppo uskoa, että rujon ulkoasun alla olisi Peterin Winston. Miten se onnistui?
– Olen niin iloinen, että sanot noin. Peter ja Luisa harjoittelivat yhdessä pari viikkoa ennen kuvausten alkua. Peter käytännössä näytteli elokuvan läpi Toxiena, luki läpi vuorosanat ja näytti miten hän juoksisi ja tekisi muita fyysisiä juttuja. Luisa tutki nauhoituksia ja roolihahmossa hän puhui Peterin rytmillä hänelle ominaisine taukoineen ja muine yksilöllisine piirteineen. Kaiken lisäksi yritimme yhdistää maskeeraukseen Peterin piirteitä.
Elokuvassasi on tunnettuja näyttelijöitä, mutta he vetävät Troma-leffojen amatöörien tavalla hieman hermostuneesti yli.
– He varmaan katsoivat alkuperäisen, ja rohkaisin heitä vetämään yli. Mielestäni alkuperäisen elokuvan näyttelijät ovat ihan hyviä, mutta tarkoituksella teimme niin, että asut, lavasteet jopa musiikki, oli vedetty vähän ylikierroksille. Kaikki palaa niihin ensimmäisiin keskusteluihin, joissa totesin Legendaryn ihmisille, että tämä on leffa tyypistä, joka saa lihaksia myrkyllisestä jäteliemestä ja taistelee mopin kanssa, ei siinä ole järkeä. Meidän ei pitäisi ottaa itseämme vakavasti millään tasolla, ja se oli mielessämme koko tuotannon ajan lavastuksesta näyttelemisen kautta leikkaushuoneeseen.
– Osa hauskuudesta oli kääntää nupit 11:een. Emme niinkään analysoineet sitä, lähinnä sanoin näyttelijöille: ”Hei tyypit, tehkää kaikesta vain mahdollisimman isoa. Jos meidän pitää hillitä sitä, tehdään niin, mutta älkää sen vuoksi ujostelko, kun kamera käy.”
Tunnut silti hieman hillinneen hölmöyttä hölmöyden vuoksi. Winston ei ole vain vitsi, hänen tutu-hameensakin on kannanotto.
– Monellakin tavalla halusimme ehdottomasti olla hölmöjä ihan hölmöilyn vuoksi, mutta halusin ihmisten olevan Winstonin puolella. Hänellä täytyi olla pelissä henkilökohtaisia panoksia, jotka yleisö tunnistaa. Teimme uutta Toxic Avengeria, mutta tarvitsimme uudenlaisen hahmon. Se onnistui tekemällä hänestä hieman vanhemman ja perheellisen. Kun hän yrittää saada yhteyttä poikaansa ja suojella tätä, pystyimme olemaan niin hupsuja ja äklöja kuin halusimme, mutta samalla säilyttää elokuvassa sydäntä.
– Minusta alkuperäisissäkin Troma-elokuvissa on vaihtelevissa määrin lämpöä ja suloisuutta. Halusin, että se pitäisi kasassa kaikkia meidän outoja tyyppejämme ja hölmöjä vitsejämme. Minulla oli onnea, kun sain mukaan näyttelijän, joka pystyy tekemään yhtä aikaa huumoria, paatosta ja draamaa.
Miljardi dollaria olisi kiva tulos, mutta tekisitkö jatko-osan vähäisemmälläkin menestyksellä?
– Hetken en ymmärtänyt, mistä puhut. ”Mistä tuo miljardi dollaria tuli?!” Olin unohtanut sen vitsin, jonka lisäsimme loppuun. Minulla oli hauskaa tämän parissa pääasiassa kaikkien ihmisten ansiosta. Joten jos voisin työskennellä heidän kanssaan näyttelijöistä kuvaajiin, lavastajiin ja puvustajiin, palaisin mielelläni. Miljardi dollaria olisi tietysti kiva.
Miksi ihmisen, joka ei tunne alkuperäistä Toxieta, pitäisi katsoa tämä?
Koska se on rock’n roll -bileleffa ja yksinkertaisesti hauska. Se on Daavid ja Goljat -tarina, jossa päähänpotkittu potkii päähän koulukiusaajia, sellainen ei ikinä mene muodista. Se kannattaa katsoa kaveriporukalla ja riehaantua itsekin.
Jouni Vikman / Episodi
