Paavo Westerbergin ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia Terapia saapuu valkokankaille 25. joulukuuta.
Elokuvassa terapeutti ja elämäntapavalmentaja Leena Salokorpi (Pihla Viitala) ja hänen pian ex-miehensä Pekka (Tommi Korpela) järjestävät parisuhdeleirin keskellä omaa avioerokriisiään. Leirille kokoontuu kolme pariskuntaa, joiden ongelmat ja persoonallisuudet ajautuvat törmäyskurssille. Elokuva käsittelee muutoksen vaikeutta, rakkauden ja vihan ristiriitoja sekä anteeksiannon merkitystä.
Pääosissa nähdään Viitalan ja Korpelan lisäksi Alma Pöysti, Matleena Kuusniemi, Antti Luusuaniemi, Jarkko Niemi, Mikko Kauppila ja Jakob Öhrman. Tuottajina toimivat Pete Eklund ja Liisa Penttilä-Asikainen, tuotantoyhtiönä Kaiho Republic ja levittäjänä Nelonen Media.
Lue myös: Poikkeuksellinen kotimainen elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa
“Ohjaaja Paavo Westerbergin mukaan ’tämän elokuvan tekeminen oli poikkeuksellisen antoisaa uskomattoman hienon näyttelijäensemblen ja työryhmän kanssa’. Hän kuvaa elokuvan ytimeksi kokemuksen elämän hauraudesta sekä rakkauden ja anteeksiannon merkityksestä.
Tuottajien mukaan elokuvan vahvuus on näyttelijöiden rohkeissa ja koskettavissa roolisuorituksissa. Nelonen Median johtaja Ville Toivonen puolestaan toteaa, että ‘Terapia tuo valkokankaalle joukon maamme valovoimaisimpia näyttelijöitä, jotka todella tekevät vaikutuksen roolisuorituksillaan’.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.