Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään tänä vuonna 16.-20. marraskuuta. Tapahtuma sisältää elokuvanäytösten ohella muun muassa taidenäyttelyitä, klubi-iltoja sekä keskustelutilaisuuksia. Festivaalilla otetaan järeästi kantaa ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin ja tutustutaan elokuvan- ja taiteentekijöihin.
Festivaalin avajaiselokuvana nähdään David Segarran dokumenttielokuva Fuegro sobre el Marmara (Fire on the Marmara, 2011). Segarra oli paikalla Mavi Marmara -aluksella 31. toukokuuta 2010, kun Israelin joukot hyökkäsivät Gaza Freedom Flotilla -avustuslaivueeseen, joka yritti murtaa vuosia jatkunutta saartoa Gazan ympärillä. Hyökkäyksessä yhdeksän ihmistä sai surmansa.
Elokuvassa tavataan laivueessa mukana olleita aktivisteja sekä journalisteja ja kuullaan, mikä sai heidät lähtemään mukaan elämänmuuttavalle matkalle. Segarra saapuu Lens Politican vieraaksi ja on paikalla avajaisnäytöksessä. Avajaisissa esiintyy myös elokuvassa mukana oleva ruotsalais-israelilainen muusikko Dror Feiler. Avajaisnäytös järjestetään Kiasma-teatterissa keskiviikkona 16.11. klo 18.00.
Muita festivaalilla nähtäviä elokuvia ovat mm. Danis Tanovicin draamakomedia Cirkus Columbia sekä suomalaista tuotantoa olevat dokumentit Red Forest Hotel sekä Um-Shmum -Seitsemän tuntia kuolemaan. Valokuvataiteen museoon Lens Politica tuo yhteiskunnallisesti kantaaottavista teoksistaan sekä ironisesta tyylistään tunnetun espanjalaistaiteilija Eugenio Merinon näyttelyn.
Festivaalin ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan 1.11. tapahtuman kotisivuilla