Kuusi Oscar-pystiä voittaneen The Hurt Locker -elokuvan (2008) käsikirjoittanutta Mark Boalia vastaan Yhdysvalloissa nostettu kanne päättyi elokuvantekijän hyväksi.
Kersantti Jeffrey Sarverin nostamassa kanteessa mainittiin myös elokuvan ohjaaja Kathryn Bigelow ja elokuvan tuottajat.
Sarverin mielestä Jeremy Rennerin näyttelemä rämäpäinen pomminpurkaja perustui häneen ja esitti hänet huonossa valossa, mikä on sittemmin johtanut kollegoiden pilkkaan.
Tapausta käsitellyt tuomari Jacqueline Nguyen kuitenkin hylkäsi kanteen. Nguyenin mielestä elokuva arvo on kiistatta syntynyt käsikirjoittajan, ohjaajan ja tuottajien luovuudesta.
Päätöksen jälkeen Boal antoi lausunnon, jonka mukaan elokuvaa inspiroi moni hänen rintamalla kohtaamansa sotilas, ei yksinomaan Sarver, jonka yksikköä Boal seurasi vuonna 2004.
Sarverin leiri on aikeissa valittaa päätöksestä.
Kuvassa Jeremy Renner.
Lähde: BBC
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.