Edgar Allan Poen klassikkotekstiin perustuva The Raven tulee ensi-iltaan 1. kesäkuuta.

JV: Tästä tuli ristiriitaiset fiilikset. Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta toisaalta tulee mieleen From Hell, joka oli ”vain” ok.
JH: From Hell tulee väistämättä mieleen kuten myös Tim Burton ja etenkin Päätön ratsumies. Traileri ei kuitenkaan herättänyt mitään erityistä kiinnostusta vaikka näyttääkin hyvältä.
JV: Sen sijaan, että traileri olisi kutkuttanut uteliaisuutta, se vaikutti juonisynopsikselta. ”Jätän johtolankoja ruumiisiin, hoh hoh hoo…”
JH: Onko ohjaaja James McTeigue köyhän miehen Tim Burton? Ehkäpä yllättää positiivisesti…
JV: McTeiguen V niin kuin verikosto on monen suosikki, vaikka itse en siitä kamalasti välitä. Ninja Assassin sen sijaan oli tosi tehokas eksploitaatiopläjäys. Kumpaankohan kategoriaan Korppi uppoaa?
JH: Minä kyllä pidin V niin kuin verikostosta, jota tämä hieman myös muistuttaa. Siksi haluan kyllä nähdä.
JV: Sama täällä. John Cusack ei koskaan ole saanut ansaitsemaansa huomiota, minusta hän on hyvä huonommissakin leffoissa.
Huhtikuun 27. päivä teattereihin tuleva The Avengers on kevään odotetuimpia ensi-iltoja.

JH: Ainakin on mäiskettä ja toimintaa. Autoja menee romuksi enemmän kuin Blues Brothersissa.
JV: Plus tyylikästä supersankariposeerausta. Mutta riittääkö tämä lunastamaan vuosien ajan ja usealla “esielokuvalla” kasvatetut odotukset?
JH: Sitä voi hyvällä syyllä epäillä. Esielokuvien tasohan vaihtelee aika paljon. Se mikä minua myös epäilyttää on hahmojen paljous. Vaikuttaa ainakin trailerissa hieman sekavalta kun ei ole selkeätä päähenkilöä. Sinähän tunnet sarjakuvan? Miten siinä yhdistelmä toimii?
JV: Pitikin sanoa, että sarjakuvassa hahmojen paljous ei häiritse, mutta sarjisten ja leffojen lainalaisuudet ovat hyvin erilaiset. Itse odotan leffaa innolla, ja toivon, että trailerista välittyvä pelkkä intron tunnelma johtuu siitä, että varsinaiset yllärit on jätetty elokuvan paljastettaviksi.
JH: Entä mitä mieltä olet siitä että leffan ohjaaja on Joss Whedon? Hänhän on alansa moniosaaja mutta ei varsinaisesti niinkään ohjaaja kuin sarjojen luoja ja käsikirjoittaja. Pystyykö hän ohjaajana hallitsemaan tällaisen kokonaisuuden?
JV: Serenity ei kaatunut ainakaan ohjaukseen. Whedon on suurin syy, miksi olen valmis tukahduttamaan ennakkoluuloni leffan suhteen.
JH: Tämä on niin massiivinen leffaprojekti, että ohjaaja ei välttämättä ole tässä mikään auteur, vaan Whedonin tyyppinen visionääri voi olla hyväkin valinta.
JV: Mielettömän hyvin sanottu! The Avengers on joka tapauksessa kevään suuri spektaakkeli, jota tuskin maltan odottaa.