Dan Trachtenberg vannoo ja vakuuttaa, ettei tarkoituksella hakeutunut Predator-elokuvien guruksi.
– Tämä ala toimii välillä niin ihmeellisesti. Ikinä ei voi tietää, mikä projekti lähtee liikkeelle. 10 Cloverfield Lanen jälkeen minulla oli suunnitteilla useitakin tuotantoja. Jossain vaiheessa Prey oli varma juttu, mutta sitten Disney sulautti Foxin itseensä ja tappoi projektin. Ajattelin siis keskittyä yhteen toiseen suunnitelmaani toisen tuotantoyhtiön kanssa. Sitten sekin yhtäkkiä haihtui ilmaan, mutta Fox palasi 20th Century Studiona ja heillä oli Prey-leffaa varten tekemämme käsikirjoitus, josta he pitivät. Ja yhtäkkiä huomasin, että kappas, ehkä sittenkin olen tekemässä Predator-leffaa.
Ohjaajan mukaan Prey ei edes alkanut Predator-elokuvana.
– Halusin vain tehdä toimintaelokuvan, joka olisi puhdasta toimintaa ja kerrottu mahdollisimman vähin sanoin. Siitä kehittyi idea, että ehkä kyseessä onkin selviytymistarina, pääosassa joku, jonka on pärjättävä omillaan olosuhteiden armoilla, vähän kuin Gravity tai The Revenant.
– Ajattelin myös paljon urheiluelokuvia, nehän ovat käytännössä toimintaelokuvia ilman aseita ja ammuskelua. Ne ovat myös yleensä lämpimämpiä, toimintaleffoja, joissa on sielu. Joten pohdin, että jospa yhdistäisin altavastaajan tarinan selviytymistarinaan. Siitä syntyi comanchesoturi, jonka on todistettava kykynsä heimolleen.
– Scifi ja aikakausielokuva eivät ole kovin luontainen yhdistelmä, mutta homma selkeni, kun oivalsin, että hei, siellä vaanii predator etsimässä itsensä arvoista vastustajaa. Ja kun päähenkilö yrittää todistaa itseään muille, hän ei predatorin tutkassa ole edes uhka. Tajusin, että siinä minulla on konflikti, siinä minulla on tarina. Se oli Preyn syntytarina. En tosiaan koskaan ajatellut, että haluan tehdä Predator-leffan, mitähän siihen keksiksin. Halusin vain kertoa ihan yksilöllisen tarinan. Ja niin päädyin tekemisiin Predator-franchisen kanssa.
Franchisesta toiseen
Badlands on tosiaan Trachtenbergin kolmas Predator-tuotanto. Pakostakin herää kysymys, onko hänellä mielessä MCU-tyyppinen isompi jatkumo.
– Olen kieltämättä ajatellut, millainen suurempi tarinakaari voisi olla. Muistan kuitenkin hyvin, että meillä on MCU sen vuoksi, että meillä oli omilla jaloillaan seisova erinomainen Iron Man -elokuva. Sitten oli mainio Captain America -elokuva. MCU alkoi yksittäisistä hyvistä leffoista, joista orgaanisesti kehittyi toisiinsa linkittyvä isompi tarina. Siihen olen itsekin keskittynyt, yksittäisiin hyviin elokuviin, jotka sattuvat tapahtumaan tämän franchisen piirissä. Katsotaan sitten, mitä siitä ikinä saattaa kehkeytyä.
Ohjaajan 10 Cloverfield Lane -esikoinen liittyy sekin franchiseen, joten on kysyttävä, tuleeko hän fanimaailmasta.
– Olen ehdottomasti fanipoju, kasvanut pelejä ja sarjakuvia ja elokuvia rakastaen. Kävin joka vuosi ComicConissa ja nukuin lippujonossa. Sitten olen vain löytänyt itseni franchiseista. En tiennyt, että 10 Cloverfield Lanekaan olisi Cloverfield-elokuva, kun lupauduin mukaan projektiin. Halusin vain kertoa omaperäisen tarinan, jossa on jännä alkuasetelma ja vähän erikoinen rakenne.
Moni kauhufranchise on alkanut mennä alamäkeen, kun sen hirviöstä tulee päähenkilö. Trachtenberg ei ajatellut moista ongelmana.
– Hahmoistahan on vain tullut yhä isompi osa populaarikulttuuria, ja jatko-osien pääosassa ovat edelleen teinit, joita Freddy tai Jason tai joku vastaava yrittää tappaa. Mutta toisaalta juuri sen takia sanoin, ettemme voi laittaa Predator: Badlandsiin ihmisiä. Jos siellä on yksikin ihminen, hänestä välittää heti enemmän kuin muista, se on ihan luonnollista vetovoimaa ja koskee niin meitä tekijöitä kuin yleisöä. Sen vuoksi meillä on hirviö ja robotti: halusimme välttää ihmishahmoja ja tehdä predatorista aidon päähenkilön, jonka kanssa lähdemme matkalle.
Monipuolinen robotti
Alle vuosi sitten juttelin Elle Fanningin kanssa elokuvasta A Complete Unknown. Vastikään häneltä ilmestyi norjalainen Sentimental Value (Episodi 10/2025). Predator: Badlands saa ajattelemaan, että hän tietoisesti etsii mahdollisimman erilaisia projekteja. Vai onko se vain yhteensattumaa?
– Ehkä etsinkin. Olen aina pyrkinyt haastamaan ja yllättämäänkin itseäni. En haluaisi jäädä jumiin tekemään samaa asiaa tai joutua lokeroiduksi. Se on ihan tietoista, mutta toisaalta en pysty ennakoimaan projekteja, jotka eteeni osuvat. Badlands esimerkiksi tuli ihan takavasemmalta, en odottanut mitään kaltaista, mutta se oli iloinen yllätys. En oikeastaan ole tehnyt tämän kaltaista isoa elokuvaa aikaisemmin. Rakastin käsikirjoitusta, tarina on omaperäinen ja Dan on mahtava ohjaaja, joten olin mukana! Yleensä annan vaiston ohjata valintoja, enkä kai vain halua itselleni tiettyä leimaa.
– Haluan rakentaa kattavan työuran, mutta toisaalta tunnen vetoa ohjaajiin, usein valintaan vaikuttaa ohjaaja, jonka kanssa haluan työskennellä. Fanitin jo Dania, koska pidin Preystä. Hän on myös J.J. Abramsin hyvä ystävä, ja hänen kanssaan olin jo työskennellyt. Heissä on selviä samanlaisuuksia. Kumpikin osaa tasapainottaa toimintaa ja draamaa ja tunnetta, mikä ei ole ihan tavallista tällaisissa elokuvissa. Jo Preyssä oli sitä, mutta tämä on jännittävällä tavalla uutta, koska päähenkilönä on predator.
Silti Fanningin mukaan rooli tuli hänelle yllätyksenä ja tilaamatta.
– Olin itse asiassa juuri lopettanut A Complete Unknown -kuvaukset, ja olin yhä New Yorkissa. Sähköpostiini vain ilmestyi viesti, että Dan oli tekemässä tällaista elokuvaa ja haluaisi tavata. Sitten ilmeni, että kyseessä oli kaksi roolia: ensinnäkin robotti, joka on lähinnä reppu, mutta sitten myös eräs toinen hahmo. Koko hoito sijoittuisi maailman vaarallisimmalle planeetalle, ja minä matkaisin predatorin selässä, mutta kyseessä olisi hyvä tyyppi ja olisimme ystäviä. Ajattelin, että se kuulostaa hullulta, mutta käsikirjoituksessa se oli hauska seikkailu.
– Ainut kysymykseni Danille oli, että miten ihmeessä se toteutetaan! Hänen itsevarmuutensa oli kuitenkin sitä luokkaa, että vain luotin häneen. He olivat suunnitelleet monia asioita hyvin etukäteen, ja Dan näytti minulle kuvia tuotannosta ja lokaatioista Uudessa Seelannissa. En ollut tehnyt mitään sellaista ennen, mutta tartuin haasteeseen ja jälkikäteen se tuntui todella palkitsevalta.
Tällä kertaa rooliin liittyi myös fyysinen haaste, joka vaikutti myös tunteiden näyttelemiseen.
– Ison osan ajasta olimme sidottuina toisiimme melko epämukavalla tavalla. Oli välitettävä tunnetiloja mutta muistettava, että androidina en myöskään tunne kipua, joten jos jokin sattui, se ei saanut näkyä kasvoilla.
Hirviön synty
Kotimaassaan Uudessa Seelannissa Dimitrius Schuster-Koloamatangi on jo tunnetumpi nimi, mutta kansainvälisesti Badlands on hänen ensiesiintymisensä. Olen usein naureskellut, kuinka kaltaiseni insinööri on päätynyt elokuvavalehden toimitukseen. Schuster-Koloamatangi puolestaan on suorittanut viestintätieteiden tutkinnon.
– Hyvää taustatutkimusta! näyttelijä kehuu – Hakeuduin näyttelijäksi heti lukion jälkeen, olin aina halunnut sitä. En kuitenkaan tuntenut yhtään näyttelijää enkä tiennyt miten alalle pääsisi. Jotenkin olin aina ajatellut, että pitäisi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niin jatkoin oman juttuni tekemistä ja opetin itse itseäni. Kävin koe-esiintymisissä ja onneksi sain roolin, mutta näyttelijänura Uudessa-Seelannissa on mitä on ja varsinkin polynesialaistaustaisena olin hieman skeptinen. Tarvitsin siis varasuunnitelman, siksi suoritin tutkinnon.
Lue myös: Predator: Badlands on sidottu salaa Stranger Thingsiin
Tulemme lopputulokseen, että olemme molemmat olleet onnekkaita päätyessämme elokuvien pariin. Mistä päädymme kysymykseen: miten Schuster-Koloamatangi päätyi predatoriksi Badlandsiin?
– Lähinnä koe-esiintymisten kautta. Siellä meille puhuttiin lähinnä ”olennosta”, ei puhuttu mistään franchisesta tai mistä elokuvassa olisi kyse, he vain antoivat koetekstin, joka piti esittää englanniksi ja olennon keksityllä kielellä. Ajattelin, että mikäpä siinä, kokeillaan. Ilmeisesti he pitivät suorituksestani, koska minut kutsuttiin takaisin suoriutumaan esteradasta, jolla tutkittiin, miten liikun. Sen lisäksi oli lisää sitä kielijuttua, koska he halusivat nähdä, miten esittäisin olentoa.
He pitivät siitäkin ja sain kutsun tapaamiseen Danin kanssa. Ja loppu on historiaa.
Totuus alkoi hahmottua jo ennen kyseistä tapaamista.
– Esteradan aikaan he mainitsivat studion jossain sähköpostissa, joten tietysti tarkistin, millaisia ”olentoleffoja” se oli tuottanut. Niiden joukossa oli Predator, ja ajattelin, että se olisi kyllä cool. Kun tapaaminen ohjaaja Dan Trachtenbergin kanssa tuli puheeksi, tiesin olleeni oikeassa.
Lajityyppiongelma
Tekijöitä haastatellessamme alkaa tuntua siltä, etteivät tekijätkään ole varmoja siitä, onko Badlandsin lajityyppi toiminta, scifi vai kauhu.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin se on vähän kaikkea, Schuster-Koloamatangi pohtii. – Siinä on toimintaa scifi-kehyksessä, ja siinä on kauhun elementtejä, mutta mielestäni siinä on myös paljon sydäntä. Voi olla, että yleisö ei ole valmistautunut siihen, miten se pystyy samastumaan predator-hahmoon, joka yleensä on pahis, tarinan konna. Mutta miksi se on ollut pahis, miksi se metsästää? Predatorin kannalta se on hänen elämäänsä, sitä mitä hän on. Se kaikki yhdistyy Badlandissä.
Elle Fanning vetää peliin vielä yhden ehkä yllättävänkin lajityypin.
– Dimitriukselle, Danille ja minulle oli tärkeintä, että yleisö tuntee jotain kokiessaan juonen ytimessä olevaa tarinaa. Dek-predatorin tausta on hyvin koskettava, hän on oman klaaninsa pahnanpohjimmainen, joka on pudotettu tälle vaaralliselle planeetalle, ja hän haluaa todistaa arvonsa isälleen. Hänen taustansa on itse asiassa aika brutaali. Mutta kun hän tapaa minun hahmoni, siitä tulee eräänlainen kaverikomedia.
Määrittelyongelma juontanee siitä, että ensimmäistä kertaa predator on elokuvan päähenkilö pahiksen sijaan.
– Tein parhaani mukaan taustatöitä, katsoin kaikki franchisen elokuvat ja tutustuin sarjakuviin saadakseni käsitystä siitä, mikä tekee hahmosta niin ikonisen. Poimin elementtejä fanien rakastamista piirteistä, ei franchise-leffaan voisi mennä huomioimatta aikaisemmin rakennettua, Schuster-Koloamatangi toteaa.
– Tämä on kuitenkin tosiaan ensimmäinen kerta, kun seuraamme predatoria näin kattavasti ja pitkään, mikä antoi tilaa tuoda mukaan omia mausteitamme ja rakentaa hahmon omaa maailmaa. Dek ja muut predatorit ovat keskenään erilaisia, aivan samalla tavalla kuin ihmiset ovat erilaisia. Kun olimme syventäneet predatorien maailmaa, minun tärkein hommani oli miettiä, mikä tekee Dekistä Dekin. Kaikki hänen psykologiset estonsa, kaikki mikä tekee hänestä erityisen. Kuten se, että hän on pahnanpohjimmainen, pienempi kuin lajitoverinsa keskimäärin. Kun kasvaa sen tiedon kanssa, on aina katkera ja puolustuskannalla. Dekin on koko ajan todistettava jotain. Kaikki tuollainen määritteli, millainen hahmosta tuli.
Dek ja Thia ne yhteen sopii
Kuten Trachtenberg totesi, mukaan ei haluttu ihmishahmoja. Mutta vaikka Dek on alien ja Thia androidi, heidän pitää olla myös samastuttavia.
– Molemmat ovat joutuneet ulos omiensa joukosta, joten kumpikin kokee jotain mikä mielestäni on aika yleismaailmallista. Kummallakin on omia fyysisiä rajoitteita, joten he muodostavat liittouman, joka on ajoittain hauska, ajoittain raskas, Trachtenberg pohtii.
– Samastumme heihin niiden tunteiden kautta. Loppu on sitten ammattitaitoa, joka näkyy suunnittelussa ja muotoilussa. Esimerkiksi Dekin tunteiden näyttäminen olisi ollut vaikeampaa, jos olisimme peittäneet Dimitriuksen kasvot naamiolla. Digitaiteilijamme toimivat yhdessä Dimitriuksen suorituksen kanssa, mikä mahdollisti laajemman skaalan kuin aikaisempi ”mies puvussa” -ratkaisu olisi mahdollistanut.
– Käytännössä koko ulkoasuni päästä varpaisiin on asuja, proteeseja ja maskeerausta, Schuster-Koloamatangi tarkentaa. – Vain kasvoni ja ilmeeni on luotu tietokoneella liikkeenkaappauksella. Mutta käytännössä kaikki ne käsijutut ja haarniskat olivat todellisia. Se todella auttoi hahmoon pääsemisessä. Katsoin peiliin ja totesin, että siinäpä on tosi kova tyyppi.
Elle Fanningilla on mielessään hieman erilainen adjektiivi.
– Minusta se on aika suloinen seikkailu, Dek on kehittänyt kovan kuoren, mutta Thia on päättäväinen ja hänellä on eloisa luonne, jota oli hauska esittää. Oli tärkeää, että Thialla on luonne. Hän on toistaiseksi edistyksellisin Weylan-Yutani-androidi, jonka olemme nähneet Alien-versumissa. Thia kykene empatiaan ja hänellä on hyvin inhimillisiä tunteita. Tarinan kannalta niin on pakkokin olla. Hänen Tessa-sisarensa on aivan eri maata, he ovat kasvaneet eri tavoin…
Myös Schuster-Koloamatangin mielestä kyseessä oli kiinnostava prosessi.
– Minun piti tosiaan koko ajan muistuttaa itseäni, että hahmoni ei ole ihminen, eikä sitä sen vuoksi tarvitse tai voi näytellä ihmisenä. Ei vaikka sen tuntemukset olisivat samastuttavia ja inhimillisiä. Katsoja voi nähdä hänen sinnikkyytensä ja kykynsä nousta ylös, kun hänen lyödään maahan, ja arvostaa sitä, mutta se kumpuaa hänen vieraasta kulttuuristaan.
Myös Elle esitti hahmoaan mielenkiintoisesta näkökulmasta, joten hahmojen kanssakäyminen oli hyvin kiehtovaa. Ja ehkä hieman yllättäenkin se toimi.
Omat vahvuusalueet
Molemmat näyttelijät tuovat esiin fyysisyyden, kun kysyn heidän suosikkikohtauksistaan.
– Sen kertominen olisi juonipaljastus, mutta kyseessä on taistelukohtaus, jonka pääsin tekemään! Fanning intoilee, ja Schuster-Koloamatangi komppaa.
– Monet toimintakohtaukset olivat lopulta mieltäylentäviä, koska usein epäilin, selviäisikö kroppani niistä. Päivät olivat pitkiä ja usein oli aivan uuvuksissa niiden päätteeksi. Kun olimme kuusi päivää putkeen herättäneet jotain kohtausta henkiin, yritin vain selvitä loppuun. Mutta kun se oli purkissa, se oli niin palkitsevaa.
Hänellä oli myös toinen ylpeydenaihe.
– Kaikki dialogikohtaukset, sillä ne saattoivat olla pitkiä ja paiskin todella paljon töitä omaksuakseni sen kielen!
Entä Dan Trachtenberg, mitkä ovat hänen vahvuutensa ohjaajana? Hän selvästi rakastaa teknologiaa, mutta sekä 10 Cloverfield Lane että Prey osoittavat hänen pystyvän saamaan irti mainioita suorituksia näyttelijöistään.
– Mikä kamala kysymys! Rakastan hetkiä, kun sydän hakkaa rinnassa mutta samalla aivot raksuttavat. Kun kädet hikoavat, mutta on silti innoissaan – ja samaan aikaan jokin myös koskettaa tai häiriinnyttää. Kun on pakko ajatella jokin asia uusiksi eri tavalla kuin oli suunnitellut. Ei koko elokuvan tarvitse olla sellaista, mutta rakastan niitä hetkiä, kun iskuja satelee joka puolelta.
Teksti: Jouni Vikman. Kuvat: 20th Century Studios.