Tänään nähdään televisiossa vuonna 1981 valmistunut Uuno Turhapuron aviokriisi.
Uuno Turhapuro-sarjan kuudes elokuva oli ensimmäinen, joka kuvattiin värillisenä. Vesa-Matti Loirin esittämä Uuno ryhtyy unissakävelijäksi päästäkseen käsiksi jääkaapin antimiin, mutta vaimo Elisabeth (Marjatta Raita) torppaa suunnitelmat. Seuraa tapahtumaketju, jossa Uuno päätyy muun muassa poliisikoirakouluun ja osaksi monimutkaista juonittelua, jossa appiukko Tuura (Tapio Hämäläinen) yrittää epätoivoisesti häätää vävynsä elämästään.
Spede Pasasen tuottama ja Ere Kokkosen ohjaama elokuva yhdistää perinteistä Turhapuro-huumoria yhteiskuntasatiiriin. Härski-Hartikaista (Pasanen) ja Sörsselssöniä (Simo Salminen) unohtamatta elokuva rakentaa villin farssin palkanalennuksista, rakkausjuonista ja roskalaatikkofilosofiasta. Uutena kasvona nähdään Elli Castrén johtaja Tuuran viettelevänä sihteerinä.
Pasasen protestoi elokuvan tekemisen aikoihin Elokuvasäätiön tukipäätöksiä vastaan uhkaamalla tuhota aiemmat elokuvansa. Uhkaukset saivat enemmän huomiota kuin itse elokuva. Kritiikki elokuvasta ei ollut tällä kertaa täysin lyttäävää: moni arvosti elokuvan huolellisuutta vaikka ideaköyhyyttä ja laahaavaa rytmiä moitittiin. Silti elokuva merkitsi Turhapuron uudelleensyntymää 1980-luvun alussa.
Uuno Turhapuron aviokriisi esitetään tiistaina 17.6.2025 klo 21.00.
Lähde: Elonet
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.