Mike Flanaganin ohjaama Manaaja-elokuva kerää huippunäyttelijöitä.
Scarlett Johanssonin tähdittämään elokuvaan liittyy Chiwetel Ejiofor (12 years a Slave, Doctor Strange in the Multiverse of Madness) joka on tuttu myös Flanaganin ohjaamasta Stephen King -filmatisoinnista Chuckin ihmeellinen elämä.
Ejioforin arvellaan näyttelevän uudessa Manaajassa hahmoa, joka on kääntynyt papiksi vankilassa.
Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Jacobi Jupe ja Diane Lane. Tuotannon takana ovat Blumhouse, Atomic Monster ja Morgan Creek.
Lue myös: Mike Flanaganin Manaajan julkaisupäivä tiedossa
Alkuperäinen, William Friedkinin vuonna 1973 ohjaama klassikko kertoi paholaisen valtaamasta tytöstä ja äidin epätoivosta, jossa hän kääntyi katolisen kirkon puoleen.
David Gordon Greenin piti tuoda Manaaja tähän päivään kokonaisen trilogian voimin, mutta Uskon merkki (2023) floppasi ja suunnitelmat muuttuivat. Jatko-osaksi tarkoitettuun elokuvaan hälytettiin Flanagan ja se muuttui itsenäiseksi teokseksi.
Vielä nimeämätön elokuva on ilmoitettu julkaistavan maaliskuussa 2027.
Lähde: The Playlist