Vuonna 1972 ensi-iltansa saanut Kauhujen kylä (Non si sevizia un paperino / Don’t Torture a Duckling) on italialaisen ohjaajan Lucio Fulcin uran ja koko giallo-tyylilajin merkittävimpiä saavutuksia. Elokuva sijoittuu historialliseen murroskohtaan, jossa perinteinen italialainen yhteiskunta kohtasi modernisaation paineet. Se käsittelee teemoja, jotka olivat aikanaan äärimmäisen tabuja, kuten lapsimurhia ja katolisen kirkon moraalista rappiota. Teos ei ole ainoastaan jännityselokuva, vaan myös pureva sosiopoliittinen kommentaari Italian etelän ja pohjoisen välisestä kuilusta, taikauskosta ja uskonnollisesta repressiosta.
Elokuvan synty sijoittuu giallon kultakaudelle, jolloin genren suosio oli räjähtänyt muun muassa Dario Argenton elokuvien, kuten Kuoleman lintu (L’uccello dalle piume di cristallo / The Bird with the Crystal Plumage, 1970), myötä. Fulci oli jo aiemmin ohjannut psykologisen trillerin Una lucertola con la pelle di donna (1971), mutta Kauhujen kylä merkitsi siirtymää kohti raaempaa ja realistisempaa ilmaisua. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Fulcin ohella Roberto Gianviti ja Gianfranco Clerici, joista jälkimmäinen tunnetaan erityisesti italialaisen kauhun ja eksploitaation keskeisistä teoksista.
Tuotannon taustalla vaikutti halu irtautua giallon tyypillisistä urbaaneista ympäristöistä, kuten suurkaupunkien muotitaloista ja moderneista asunnoista. Fulci vei kameransa Basilicatan karuun maaseutuun, fiktiiviseen Accenduran kylään, joka edustaa Italian takapajuista ja taikauskoista menneisyyttä. Tämä valinta mahdollisti syvällisemmän pureutumisen niin kutsuttuun ”Etelän kysymykseen” (Questione Meridionale), joka on vaivannut Italian politiikkaa 1800-luvulta lähtien. Elokuvan on arveltu inspiroituneen osittain myös todellisista rikoksista, kuten Bitonton lapsimurhista vuodelta 1971, vaikka teos kehittääkin oman fiktiivisen ja symbolisen narratiivinsa.
Elokuvan visuaalinen ja auditiivinen ilme on huolellisesti rakennettu tukemaan sen painostavaa tematiikkaa. Sergio D’Offizin kuvaus ja Riz Ortolanin musiikki luovat kontrastin maaseudun luonnonkauneuden ja siellä tapahtuvan brutaalin väkivallan välille.
Kauhujen kylä rakentuu useiden vastakohtaparien varaan: urbaani vastaan ruraali, tiede vastaan taikausko ja uskonto vastaan pahuus. Elokuvan avaava kohtaus, jossa moottoritie kiemurtelee halki pastoraalisen maiseman, toimii keskeisenä symbolina pohjoisen hegemonian tunkeutumisesta etelään. Tämä betoninen rakenne ei tuo kylään edistystä, vaan toimii vieraana elementtinä, joka korostaa paikallisten asukkaiden eristyneisyyttä ja heidän elämänsä takapajuisuutta.
Fulci käyttää moottoritietä korostamaan sosiopoliittisia jakoja. Se on paikka, josta tullaan ja jota pitkin poistutaan, mutta se ei koskaan integroidu kylän elämään. Kun yksi roolihahmoista raahautuu verissään tien varteen hakemaan apua, turistit ajavat hänen ohitseen välinpitämättöminä, mikä symboloi urbaanin maailman täydellistä irtaantumista maaseudun todellisuudesta.
Fulci totesi useissa haastatteluissa, että Kauhujen kylä oli hänen paras elokuvansa. Teos onkin merkittävä käännekohta hänen tyylillisessä kehityksessään. Se oli yksi hänen ensimmäisistä elokuvistaan, joissa hän alkoi hyödyntää graafisempia veriefektejä, jotka myöhemmin vakiinnuttivat hänen asemansa gore-elokuvan keskeisenä pioneerina.
Elokuva on kuitenkin tyylillisesti hillitympi ja kerronnallisesti vahvempi kuin monet hänen myöhemmät (zombi-)elokuvansa. Se osoittaa Fulcin kyvyn rakentaa monitasoisia hahmoja ja vahvaa draamallista jännitettä, joka kantaa läpi koko kerronnan. Monet kriitikot katsovat, että juuri tässä elokuvassa Fulcin visuaalinen runous ja raaka realismi kohtaavat kaikkein onnistuneimmalla tavalla.
2000-luvun levyjulkaisujen myötä noussut moderni kritiikki on painottanut erityisesti elokuvan tapaa käsitellä naisvihaa ja sosiologisia jännitteitä. Vaikka Fulcia on usein syytetty misogyniasta, Kauhujen kylä nähdään nykyään teoksena, jossa naishahmot ovat moniulotteisia ja aktiivisia toimijoita perinteisessä miehisessä yhteisössä. Erään naishahmon kuolema on kuvattu tavalla, joka herättää katsojassa sääliä ja suuttumusta kylän brutaalia lynkkausmielialaa kohtaan, mikä viittaa siihen, että Fulci kritisoi nimenomaan yhteiskunnan väkivaltaisia rakenteita.
Kauhujen kylä on monitahoinen ja provokatiivinen teos, joka onnistuu yhdistämään jännityselokuvan elementit syvälliseen yhteiskunnalliseen analyysiin. Sen merkitys Lucio Fulcin uralla on kiistaton: se ei ainoastaan osoittanut hänen teknistä osaamistaan ja visuaalista silmäänsä, vaan myös hänen rohkeuttaan käsitellä Italian yhteiskunnan vaiettuja kipupisteitä.
Elokuvan kohtaama sensuuri ja sen myöhempi nousu kulttistatukseen kertovat teoksen kyvystä haastaa vallitsevia instituutioita ja moraalinormeja. Vaikka elokuva on yli viisikymmentä vuotta vanha, sen teemat repressiosta, tiedon ja uskon välisestä kamppailusta sekä yhteiskunnan hylkiöiden kohtalosta ovat edelleen ajankohtaisia.
Kauhujen kylä pysyy yhtenä italialaisen elokuvan kestävimmistä ja hätkähdyttävimmistä mestariteoksista, joka vaatii katsojaansa katsomaan pintaa syvemmälle – sinne, missä todelliset hirviöt asuvat.
Tämän elokuvan voi katsoa nyt ilmaiseksi Fawesomessa. Kyseessä on elokuvan englanninkielinen versio (Don’t Torture a Duckling), eikä sitä ole tekstitetty suomeksi.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Armoton vankilaklassikko – sai Suomessa kolme ikärajaa
Mikäli Fawesome ei ole entuudestaan tuttu voit lukea siitä lisää täällä.
Alla kaksi julistetta, Arrow Videon 4K UHD -julkaisun traileri ja triviaa.
TRIVIAA:
- Elokuva julkaistiin Suomessa videolla 1980-luvulla ennen videosensuurilakia. Vaikka julkaisut – joista yksi kulki nimellä Kauhujen kylä ja toinen Don’t Torture a Duckling – eivät olleet Valtion elokuvatarkastamon hyväksymiä, ne olivat lähes kahden minuutin verran leikattuja.
- Lucio Fulci pidätettiin lastensuojelurikkomuksesta kiistanalaisen kohtauksen vuoksi, jossa täysin alaston Patrizia (Barbara Bouchet) flirttailee alaikäisen Michelen (Marcello Tamborra) kanssa. Syytteet kuitenkin hylättiin, kun Fulci selvensi, että kohtaus oli toteutettu elokuvallisin keinoin ilman suoraa kontaktia näyttelijöiden välillä: lähikuvat kuvattiin erikseen, ja otoksessa, jossa Michele lähestyy Patriziaa kannu ja lasi appelsiinimehua käsissään, käytettiin aikuista lyhytkasvuista näyttelijää, Domenico Semeraroa. Tämä on selkeästi huomattavissa kohtauksessa Semeraron täysin erilaisesta profiilista.
- Elokuvaa ei nähty Yhdysvaltojen valkokankailla, vaan se sai paikallisen ensi-iltansa vasta vuonna 1999 dvd:llä ja VHS:llä.
- Arrow Filmsin julkaisemat 4K UHD-, Blu-ray- ja DVD-versiot ovat kestoltaan 105 minuuttia. Itse elokuva on kuitenkin sama kuin Fawesomessa nähtävä; Arrowsin julkaisuissa on vain pidennetty, lopputekstien jälkeen jatkuva ”exit music”.
Lue myös: Länkkärihetki: Ilmaiskatselussa vuoden 2016 ahdistavimpia elokuvia – ihon alle pureutuva western