Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa brutaali kostotarina – terapia ajaa veriseen kierteeseen

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 60.

21.6.2025 20:45

Julia Shames on nuori nainen, joka joutuu brutaalin seksuaalisen väkivallan uhriksi. Traumaattisen tapahtuman jälkeen hänestä tulee sulkeutunut, ja lopulta hän päätyy epätavallisen terapiaryhmän piiriin. Ryhmän johdolla Julia alkaa harjoittaa kostonhimoista ja väkivaltaista ”hoitoa”, jonka tavoitteena on antaa uhreille keinot ottaa valta takaisin hyökkääjiään vastaan – kirjaimellisesti.

Terapia vie Julian yhä syvemmälle synkkään ja sadistiseen maailmaan, jossa oikeus ja kosto sekoittuvat. Hänen oma identiteettinsä alkaa vähitellen murentua.

Julia (2014) on amerikkalainen psykologinen kauhutrilleri, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Matthew A. Brown, ja sen pääosissa nähdään Ashley C. Williams. Kyseessä on erittäin synkkä, väkivaltainen ja ennen kaikkea häiritsevän raju shokkitrilleri, joka ammentaa kauhugenren raaemmasta laidasta.

Elokuva on visuaalisesti vahvasti tyylitelty. Siinä korostuvat hämärä valaistus, neonsävyt ja unenomaiset kuvat, jotka tuovat mieleen esimerkiksi Nicolas Winding Refnin ja Gaspar Noén tuotannon.

Julia käsittelee raskaita teemoja, eikä se miellyttänyt kaikkia kriitikoita: osa piti sitä tyyliltään yliyrittävänä tai turhan provokatiivisena, kun taas toiset arvostivat sen rohkeutta ja feminististä pohjavirettä.

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa brutaali ja paljaspintainen 70-luvun vankilaklassikko

Tämä elokuva ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan, mutta sen voi katsoa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Katseluun on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

Julian ikäraja on K-18 ja sen kesto oli Episodin katselussa 98 minuuttia mainoksien kera.

YouTube video

Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 70-luvun eksploitaatioklassikko – gladiaattoriareenalla syntyy kapina

Lue myös: Kulttihetki: Ilmaiskatselussa 70-luvun tuima rikostrilleri – päätähden kännääminen sotki kuvauksia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.