Todetaan se varmuuden vuoksi heti alkuun: Kiyoshi Kurosawa ei ole sukua Suomessakin tunnetulle ja arvostetulle Akira Kurosawalle (1910–1998). Vaikka ohjaajien sukunimi kirjoitetaan länsimaisittain samalla tavalla, on niiden japanilainen kirjoitusasu erilainen.
Kiyoshi Kurosawa aloitti uransa opiskelemalla elokuvan tekemistä yliopistossa kuuluisan kriitikon opetuksessa ja 8 millimetrin filmillä kuvaamalla. Kaupallisen uransa hän aloitti 1980-luvulla tilaustöinä suuntaviivat sanelleille studioille ajalle tyypillisiä eroottisia pink filmejä ja toimintakauhupläjäyksiä, joihin ei ohjaajan visioita kaivattu. 90-luvulla hän alkoi tehdä b-elokuvia suoraan kotivideolevitykseen. Se oli yleistä sen sukupolvensa tekijöille, kuten esimerkiksi Hideo Nakata ja Takashi Miike. Samaan aikaan Kurosawa pääsi kuitenkin myös käymään Yhdysvalloissa opiskelemassa alaa.
Ensimmäistä kertaa Kurosawa herätti kansainvälistä kiinnostusta vuoden 1997 okkultistisen noir-murhamysteeri Curen myötä. Se nousi myös länsimaisen genre-elokuvaväen kulttisuosikiksi ja aloitti ohjaajan pitkäaikaisen yhteistyönsä Kooji Yakushon (Perfect Days) kanssa, joka on nykyään Japanin kansainvälisesti tunnetuimpia näyttelijöitä.
Lajityypistä toiseen
Kurosawa leimataan usein psykologisten trillerien ja kauhuelokuvien ohjaajaksi, koska hän osaltaan osallistui vuosituhannen taitteen J-Horror-buumiin kummituselokuvillaan Pulse (2001) ja Séance (2001).
Kurosawa on kuitenkin ennemmin lajityyppien yhdistelijä kuin genre-ohjaaja. Hänen elokuvansa sisältävät usein yliluonnollisuuksia, rikostutkimuksia ja vaikeiden perhesuhteiden käsittelyä, mutta niitä on silti vaikea luokitella vain kauhuksi, mysteereiksi tai draamoiksi. Tarinoissa toistuvat turhautuneet poliisikuulustelut, penkin alle menevät työhaastattelut ja kummitukset, jotka ovat ennemmin yksinäisiä ja murheellisia kuin aktiivisen pahantahtoisia.
Jekyll ja Hyde -tarina Doppelgangeria (2003) on kutsuttu niin mustaksi komediaksi kuin kauhuksikin. Bright Future (2003) on draama isä-poika-suhteen sekä oman roolin ja paikan löytämisestä. Loft (2005) on kummitustarinan kuoreen puettu romanttinen tarina kaunasta ja kostosta, Retribution (2006) lisää samojen aiheiden päälle vielä rikostutkimusta.
Journey to the Shore (2015) on romanttinen draama, jossa kuollut aviomies palaa takaisin haamuna. Creepy (2016) on sarjamurhaajatrilleri, Before We Vanish (2017) scifiä, To the Ends of the Earth (2019) matkaelokuva Uzbekistaniin, Wife of a Spy (2020) taas sotavuosiin sijoittuva vakoojateemainen aviodraama.
Punaisille matoille Kurosawan laukaisi lopullisesti Cannesissa palkittu, keskiluokkaisen perheen hajoamisesta kertova Tokyo Sonata (2008), joka on draamana poikkeus hänen tuotannossaan, koska siinä ei ollut yliluonnollisuuksia tai muita genre-elementtejä.
Kurosawa on erityisesti tunnelmanluonnin mestari, joka kykenee saamaan aikaan pahaenteisen, painostavan tai lohduttoman tunnelman käyttämällä kameraa, valaistuksen muuttumista ja etenkin musiikkia ja ääntä. Hänen tyyliinsä kuuluvat usein myös hahmojen yksinäisyys ja halu etsiä merkitystä elämälleen, tulkinnanvaraiset lopetukset sekä epäluotettava kerronta, jossa niin hahmot kuin katsojatkaan eivät voi lopulta olla varmoja siitä, mikä on totta ja mikä houretta.
Menestyksensä kasvaessa Kurosawa on alkanut lisätä elokuviinsa suuremman budjetin mahdollistamia elementtejä, kuten kuvauksia ulkomailla, tuliaseita, kamppailulajikohtauksia ja erikoisefektejä. Mutta vaikka hän on toimintu myös Tokion taideyliopiston elokuvalaitoksen professorina vuosina 2005–2023. Hän ei ole luopunut juuristaan vaan ohjaa edelleen myös pienempiä teoksia, kuten sarjoja ja lyhytelokuvia. Esimerkiksi Cloudia edelsi vain 45-minuuttinen kauhurunoelma Chime (2024).
Viime vuosina Kurosawa on monen Japanin nykyohjaajan tapaan tehnyt myös kansainvälisiä tuotantoja. Kaksi hänen elokuvistaan on ranskankielisiä: Daguerrotype (2016) ja Serpenth’s Path (2024), joista jälkimmäinen on uusintaversio Kurosawan samannimisestä elokuvasta vuodelta 1997.
Cannesin elokuvajuhlilla Kurosawan elokuvista ovat kisanneet Pulse (2001), Bright Future (2003), Tokyo Sonata (2008), Journey to the Shore (2015) ja Before We Vanish (2017). Näistä Tokyo Sonata voitti Prix de Jury -palkinnon, Journey to the Shore taas parhaan ohjaajan Prix de la mise-en-scene -palkinnon. Lisäksi Wife of a Spy (2020) voitti parhaan ohjaajan Hopeisen leijonan Venetsian 77. elokuvajuhlilla.
Bisnes ja ihmisyys pilvessä
Before We Vanishin julkaisun jälkeen tuottaja ehdotti Kurosawalle, että tämä palaisi alkuperäiseen käsikirjoitukseen perustuviin elokuviin. Tuottajan mielestä Kurosawan laajasta filmografiasta estetiikaltaan rehellisintä aikaa oli 90-luku, jolloin hän teki lukuisia originaaleja videotuotantoja, joiden tyyli oli karhea tyyli ja käänteet odottamattomia. Kuva kuvan perään raakuutta, josta ei voi kääntää katsettaan. Mitä seuraisi, jos hän ottaisi tuon maailman ja päivittäisi sen nykyaikaan?
Tuolloin ohjaaja totesi haluavansa tehdä toimintaelokuvan.
– Avaisimme Pandoran lippaan, Kurosawa sanoo.
Nyt Suomeen saapuvaa, pitkällisen tuotannon tuloksena syntynyttä Cloudia voisi kuvailla uuden vaiheen aloituksena, Kurosawalle kokonaan uudella tyylillä.
Cloud kertoo nettimyyjästä Ryoosuke Yoshii. Hän ostaa tavaroita halvalla epätoivoisilta tai epämääräisiltä tahoilta ja myy niitä kalliilla nimimerkillä Ratel, ”mesimäyrä”. Kun Yoshiin operaatio alkaa lyödä rahoiksi, hän päättää irtisanoutua tehdastyöstään Tokiossa ja muuttaa pikkupaikkakunnalta ostamaansa taloon yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Bisneksessään auttamaan hän palkkaa paikallisen nuorukaisen.
Nimimerkin takaa on helppo ummistaa silmänsä siltä, että ruudun toisella puolella on oikeita ihmisiä. Yhä häikäilemättömämpi trokaaminen kerää Yoshiille runsaasti vihamiehiä, ja kaunaa kantavat alkavat levitellä netissä tietoja Ratelin todellisesta henkilöllisyydestä. Hermostuttavat tapaukset seuraavat toisiaan, ja Yoshii käy vainoharhaiseksi. Toisaalta hänen on pohjimmiltaan vaikea uskoa, että hänen teoillaan voisi olla oikeita seurauksia.
– Nykypäivän Japanissa voi tuntea, että yhteiskunta on menossa yhä vaarallisempaan suuntaan. Tapauksia, joissa yhteisymmärryksen puutteesta syntyneet viha ja sekopäisyys ryöstäytyvät käsistä. Kohtuuton halveksunta johtaa käsittämättömiin rikoksiin. Ihmisiä kohtaan hyökätään sosiaalisessa mediassa. Ei olisi yhtään yllättävää, jos joku jonka tunnet, tai joku jota et ole koskaan tavannut, joutuisi jonkun sattumalta lähellä olevan hyökkääjän kohteeksi, yksi Cloudin tuottajista kommentoi.
– Tämä on diskommunikaation aikaa, ja minua ällistyttää se, miten tosimaailma on alkanut muistuttaa tässä elokuvassa esitettyä maailmaa.
Väkivaltaa, jolla on filosofia
Lopulta joukko Yoshiille kaunaa kantavia lyöttäytyy yhteen nimettömän nettipalstan kautta. Alkaa väkivaltainen ihmismetsästys, jossa epäselviä ovat niin henkilöllisyydet kuin lojaliteetitkin.
Cloud on genrejä ristipölyttävä trilleri, jossa digitaalisen maailman puheet johtavat väkivallantekoihin oikeassa maailmassa. Sen alkupuoli on Kurosawalle tyypillistä tunnelmallista jännitettä, jälkipuolisko räjähtää mustan huumorin sävyttämäksi toimintaelokuvaksi.
– Nykypäivän Japanin syrjäisissä nurkissa sattuu toisinaan väkivaltaisia tapauksia näennäisesti ilman mitään syytä. Tapausten taustalla tuntuu vaikuttavan eräänlainen järjestelmä, joka kerää ja kasvattaa suhteettomaan kokoon kaunoja ja turhautumisia internetissä, ohjaaja toteaa.
– Mietin, josko tämä ilmiö voisi toimia aiheena toimintaelokuvalle, ja aloin suunnitella tätä projektia. Sen päähenkilö on hyvin keskiverto mies, joka haluaa mitättömillä ansaintasuunnitelmillaan saada edes pienen etulyöntiaseman. Hän kerää huolimattomasti muiden vihoja niskaansa ja löytää itsensä lopulta hengenvaarallisesta taistelusta, jossa panoksena on hänen oma henkensä.
– Kuvausten edetessä aloin kuitenkin tulla tietoiseksi siitä, että tästä ei tulisi sellainen toimintaelokuva, joka herättää katsojissa pelkkää hurmosta. Yksi syy sille on päähenkilön syvä tulkinnanvaraisuus ja monimutkaisuus, jonka pääosan esittäjä Masaki Suda tuo eloon näyttelijäntaidoillaan. Toinen syy on se, että tappava yhteenotto alkoi yllättäen saada sodankäynnin piirteitä.
– Hyödyntavoittelu ja kosto sulautuvat ja vahvistuvat, mikä synnyttää ennen pitkää väkivallantekoja, ja ennen kuin huomaatkaan, paluuta ei ole. Kenties tietyssä mielessä näin nykypäivän sodatkin saattavat syttyä.
Kuvat ja haastattelut: TabiCine. Toimittanut Jouni Vikman.