Illan elokuvana nähdään Space Cowboys (2000), joka keräsi kohtuulliset arvostelut ja hurmasi yleisön.
Juonessa vanha neuvostosatelliitti uhkaa aiheuttaa tuhoa, ja avuksi tarvitaan poikkeuksellista asiantuntemusta. Ratkaisuksi löytyy joukko eläkkeelle jääneitä koelentäjiä, jotka saavat yllättäen tilaisuuden palata tositoimiin. Avaruusmatkalle lähtevät veteraanit ovat ainoita, joilla on riittävä tuntemus vanhentuneesta teknologiasta, joten koko maailma luottaa heihin.
Alun perin Clint Eastwoodin oli tarkoitus vain näytellä elokuvassa ja toimia tuottajana. Kun useat ohjaajaehdokkaat pitivät avaruusmatkailun kuvaamista liian haastavana, Eastwood päätti tarttua ohjaajan tehtävään itse.
Pääosissa Clint Eastwood, Donald Sutherland, Tommy Lee Jones ja James Garner. Kuvaukset olivat sen verran haastavat, että onnettomuuksiakin sattui. James Garner sai olkapäänsä sijoiltaan, ja Donald Sutherland puolestaan mursi polvensa.

Rotten Tomatoes kuvailee elokuvaa seuraavasti:
”Vaikka juoni onkin ylikliseinen, tähtinäyttelijöiden (erityisesti Clint Eastwoodin ja Tommy Lee Jonesin jännitteiset kohtaamiset), loistava näytteleminen sekä upeat erikoistehosteet tekevät tästä elokuvasta katsomisen arvoisen.”
Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 19.6.2025 klo 21.00, Kutonen
- Pe 20.6.2025 klo 23.10 · Kutonen
- La 21.6.2025 klo 17.40 · TV5
Lue myös: Nyt suoratoistona: 80-luvun lopun hieno rikosklassikko – pääosissa kaksi konkaria
Lue myös: ”Tajuat kyllä aina tekeväsi floppia”: Bryce Dallas Howard kertoo floppileffoistaan
Lue myös: Clint Eastwoodin tuore haastattelu olikin huijaus! – Eastwood puuttui peliin
Lähde: IMDb