Vielä Areenassa: Florence Pugh ei tyytynyt ainoastaan näyttelemään – loistoleffa kertoo selviytymisestä

IMDb-arvosana on 7,1.

Julkaistu:

Areenan valikoimassa on vielä hetken elokuva Hyvä ihminen (A Good Person, 2023).

Tarinassa Allisonin elämä saa uuden suunnan traagisen onnettomuuden myötä, ja anopin tuki auttaa häntä löytämään ilon ja merkityksen uudelleen. Elokuva käsittelee syyllisyyttä, surua ja selviytymistä traumasta.

Näyttelijöinä Florence Pugh, Morgan Freeman, Molly Shannon, Celeste O’Connor sekä Zoe Lister-Jones. Ohjaajana ja käsikirjoittajana Zach Braff (Garden State, 2004).

Pugh teki myös muuta kuin näytteli. Hän kirjoitti ja esitti kaksi elokuvassa nähtävää kappaletta. Ne ovat nimeltään The Best Part ja pianokappale I Hate Myself.

Celeste O’Connor elokuvassa A Good Person (2023).

O’Connor ja Pugh esittävät hahmoja, joiden iät ovat 16- ja 26-vuotta. Vaikka elokuvassa hahmojen ikäero on 10 vuotta, näyttelijöiden ikäeronsa on oikeasti vain kolme vuotta.

Kriitikoiden ja yleisön mielipiteet menevät elokuvassa ristiin. Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 57, mutta yleisömittari on luvussa 96. Kriitikot nostivat esiin ainakin elokuvan sentimentaalisuuden, kliseisyyden, ja että sama tarina on nähty jo moneen kertaan.

A Good Person poistuu Areenasta 12. marraskuuta. Alla traileri.

Lue myös: Keanu Reeves maksaa kuukausittain siitä, että sosiaalista mediaa putsataan hänen puolestaan

Lue myös: Sam Rockwellin ensimmäinen elokuva oli Morgan Freemanin kanssa – Sitten Rockwell sai potkut

Lue myös: Nyt Netflixissä: Vakoilutrillerissä nähdään oikeasti käytössä oleva CIA:n agenttityökalu – Ben Affleck ottaa tutun roolin haltuunsa

Lue myös: Nyt Netflixissä: Tämän vuosituhannen paras trilogia? Keräsi 2 449 000 000 dollarin lipputulot

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.