A.J. Manglehorn on yksinäinen ja erakoitunut lukkoseppä. Hän elää jokapäiväistä arkeaan rutiinimaisesti, viettää aikaa kissansa kanssa ja kirjoittaa edelleen kirjeitä menneisyytensä suurelle rakkaudelle, Claralle, jonka hän aikoinaan menetti.
Manglehornin elämä pyörii muistojen, katumuksen ja menetysten ympärillä. Hänen arkensa muuttuu kuitenkin vähän valoisammaksi, kun hän tutustuu Dawn-nimiseen pankkivirkailijaan. Tästä alkaa Manglehornin kamppailu menneisyyden painolastin ja mahdollisen uuden alun välillä.
Manglehorn (2014) on rauhallinen, melankolinen draama erakoituneen miehen yrityksestä löytää uudelleen yhteys muihin ihmisiin. Sen arvo on pitkälti Al Pacinon roolisuorituksessa, joka on yksi hänen myöhemmän uransa hienovaraisempia. Elokuvan ohjasi David Gordon Green (Joe, 2013; uusi Halloween-trilogia, 2018–2022) ja käsikirjoitti Paul Brad Logan. Pacinon lisäksi elokuvassa nähdään Holly Hunter sekä ohjaajanakin tunnettu Harmony Korine (Spring Breakers, 2012; tällä hetkellä ilmaiskatselussa).
Manglehorn ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan. Sen sijaan se on nyt Rakuten TV:ssä kategoriassa ”Viimeinen tilaisuus katsoa ilmaiseksi”. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Katso Manglehorn täällä. Elokuvalla ei ole suomalaista ikärajaa, mutta se on esimerkiksi Saksassa ja Isossa-Britanniassa K-12. Pituutta elokuvalla oli Episodin katselussa 102 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.