Vielä hetken Netflixissä: viihdyttävä scifi-leffa vuodelta 2016 – tähtinäyttelijät joutuvat selviytymistaisteluun avaruudessa

Huikealta näyttävän scifi-elokuvan ehtii vielä katsomaan.

13.4.2019 00:01

Passengers (2016) poistuu Netflixin valikoimasta 17. huhtikuuta.

Norjalaisen Morten Tyldumin (Headhunters, The Imitation Game) ohjaama scifi-elokuva kertoo Jimistä ja Aurorasta, avaruusaluksen matkustajista, jotka heräävät horroskapseleistaan 90 vuotta liian aikaisin. Kaksikon välillä syntyy romanssi, mutta pian he joutuvat selviytymistaisteluun, kun koko alus on vaarassa tuhoutua.

Pääosia esittävät Jennifer Lawrence ja Chris Pratt. Elokuvassa nähdään myös Michael Sheen, Laurence Fishburne ja Andy Garcia.

Episodin arviossa Passengers sai kolme tähteä.

Passengers kulkee ’jumissa lelukaupassa sulkemisajan jälkeen’ -fantasiasta moraalisen dilemman kautta yhä vakavampaan selviytymistaisteluun. Koko ajan huikean hienolta näyttävä elokuva on parhaimmillaan todella vangitseva ja hengästyttävä, mutta loppupuolella lankoja sidotaan lähes puolihuolimattomasti”, kirjoitettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia