The Studio -satiiri kertoo tarinoita Hollywoodin pyörteistä, joihin yllättäen tuotantoyhtiön johtoon nouseva Matt (Seth Rogen) joutuu.
Hulvattoman hauska sarja perustaa huumorinsa erityisesti äärimmäisen noloihin ja vaivaannuttaviin tilanteisiin, joiden taustalla Matt on yleensä täysin oman toimintansa johdosta. Julkkisvieraita kuhiseva sarja tuntuu kaikessa absurdiudessaan autenttiselta ja sen kärkiensemble on ehdottoman toimiva.
Erillisistä tarinoista koostuva rakenne toimii ja sarjasta on helppo nauttia pieninä palasina. Viikon seikkailu -meininki tuo mukanaan mahdollisuuksia mitä herkullisimmille tarinankaarille, jotka rakentuvat lähes poikkeuksetta oikeiden julkimoiden ympärille. Parhaimmistoon kuuluvat Ron Howardin ja Olivia Wilden jaksot, jotka ovat molemmat niin sekopäisen omintakeisia, ettei katsoja voi olla repeilemättä.
Seth Rogen on osoittautunut Applelle mainioksi kumppaniksi, sillä The Studio on jopa timanttisempaa kamaa kuin miehen aiempi Platonic-sarja.
Niklas Tirkkonen
Tähdet ★★★★★