Omaperäisistä elokuvistaan tunnetun ohjaajan Wes Andersonin uusin leffa on nyt suoratoistossa. SkyShowtimen valikoimaan lisättiin Foinikialainen juoni (The Phoenician Scheme, 2025), joka tarjoaa Anderson-henkistä auteur-komediaa ja värikkäitä hahmoja.
Tähdillä kuorrutettu uutuuselokuva marssittaa valkokankaalle Benicio del Toron esittämän Zsa-zsa Kordan. Korda on upporikas ja täysin omilla säännöillään pelaava bisnesmies, joka on luonut valtansa ilmailun ja asebisneksen parissa. Tarina saa mielenkiintoisen käänteen, kun hän värvää nunnana työskentelevän tyttärensä mukaan massiiviseen maa- ja merirakennushankkeeseen. Muu tähtikaarti muodostaa ympärille värikkään hahmojoukon, joka pyrkii joko edistämään tai kampittamaan kaksikon suuria suunnitelmia.
Näyttelijälista on melkoisen huimaa luettavaa. Elokuvassa nähdään del Toron lisäksi Mia Threapleton, Michael Cera, Tom Hanks, Benedict Cumberbatch, Bryan Cranston, Rupert Friend, Hope Davis, Willem Dafoe, Riz Ahmed, Scarlett Johansson ja Jeffrey Wright.
Benicio del Toro kertoi hyväksyneensä roolin luettuaan 20 sivua Andersonin lähettämästä käsikirjoituksesta. Kohtaus on ensimmäinen del Toron hahmo tyttären kanssa.
– Se oli niin rikas ja yksityiskohtainen, omaperäinen, hauska ja surullinen. Siinä oli niin monta tasoa. Näyttelijänä sitä etsii juuri tällaisia rooleja. Kun sellainen osuu kohdalle, siihen tarttuu kiinni eikä päästä irti, del Toro sanoi.
Elokuvan Rotten Tomatoes -kriitikkomittari on luvussa 71. Traileri alla.
Lue myös: Nyt suoratoistona: Scarlett Johanssonin nakuiluhetki oli vaivaannuttava kuvata – ohjaaja piilotteli
Lue myös: ”Hän oli kova kaveri” – Bill Murray muistelee, miten Gene Hackman tylytti nuorta ohjaajaa
Lähde: IMDb
