Yön tv-tarjonnassa on elokuva Gran Torino (2008).
Walt Kowalski on jääräpäinen leskimies, jolle vanhat arvot ovat muuttuvassa maailmassa pyhiä. Hän suhtautuu varauksella uusiin naapureihinsa ja pitää etäisyyttä terävän kielen ja kovaksi karaistuneen olemuksensa suojissa.
Päivät kuluvat enimmäkseen kuistilla istuen ja vuoden 1972 Gran Torino -autoa ihaillen. Vähitellen naapureiden kanssa syntyvät kohtaamiset kuitenkin pakottavat hänet ulos kuorestaan, ja ne vievät hänet kohti yllättävää elämänmuutosta.
Ohjaajana toimii Clint Eastwood. Näyttelijöinä nähdään niin ikään Eastwood, Christopher Carley, Bee Wang, Ahney Her sekä Cory Hardricht.
Eastwoodin pojat Scott ja Kyle olivat tuotannossa mukana. Scott näytteli ja Kyle teki elokuvan musiikin. Waltin koira puolestaan on oikeasti Clint Eastwoodin koira Daisy.
Elokuvan käsikirjoituksesta on mainittava, että ainakin väitetysti se syntyi erikoisella tavalla. Nick Schenk ja Dave Johansson olivat töissä terästehtaalla, ja he kirjoittivat käsikirjoituksen lounastauoillaan paperilapuille.
Jotkut ovat saattaneet törmätä faniteoriaan, että huolimatta juonessa kerrotusta Kowalskin taustatarinasta, hän olisi oikeasti eläköitynyt Likainen Harry -elokuvien poliisi Harry Callahan. Armoton-lännenelokuvan William Munnya puolestaan on pidetty ”mies ilman nimeä” -länkkäreiden hahmona.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 81. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Su 12.4.2026 klo 00.10, Kutonen
Lue myös: Matt Damon kertoo hauskan tarinan Clint Eastwoodista: ”Haluatko tuhlata kaikkien aikaa?”
Lue myös: Clint Eastwood viritti hittielokuvansa käsikirjoitusta 5 vuoden ajan
Lue myös: Nyt Netflixissä: Romanttinen draama oli yleisön suosikki – mutta kriitikoiden sylkykuppi
Lähde: IMDb
