Yöllä tv:ssä: Huippukomedia sai paljon heikomman jatko-osan – erikoisuutena naistähti sai kuvauksissa nimen ”Tissi”

IMDb-arvosana on 6,3.

Julkaistu:

Yön tv-tarjonnassa on komedia Painajainen perheessä (2004).

Edellisen osan tapahtumat varjostavat yhä hahmojen välejä. Työtä riittää erityisesti, kun morsiamen ja sulhasen perheet kohtaavat ensimmäistä kertaa. Vapaamieliset tavat ja kiusalliset paljastukset Gregin menneisyydestä tuovat hankaluuksia.

Näyttelijöinä nähdään Robert De Niron ja Dustin Hoffmanin lisäksi Ben Stiller, Barbra Streisand, Blythe Danner, Teri Polo, Owen Wilson, Spencer Pickren, Bradley Pickren sekä Alanna Ubach.

Teri Polo kutsui vahingossa kuvauksissa Streisandia nimellä Boob (Tissi). Sillä nimellä häntä kuvausten loppuajan sitten leikkimielellä kutsuttiinkin.

Huolimatta melko heikoista arvosteluista, elokuva oli lippukassamenestys, ansaiten 522 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Painajainen perheessä nousi vuoden 2004 seitsemänneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. Jatko-osa Pienin painajainen perheessä ilmestyi vuonna 2010.

Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 38 ja yleisömittari luvussa 58.

Elokuva on myös SkyShowtimessa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 3.10.2025 klo 00.10 · TV5
  • La 4.10.2025 klo 22.50 · Kutonen

Lue myös: Nyt suoratoistona: Ethan Hawke X-sukupolven ikiomassa leffassa vuodelta 1994 – saavuttanut nykyisin kulttistatuksen

Lue myös: Robert De Niron ja Anne Hathawayn tähdittämä komedia saa korealaisen uusintaversion

Lue myös: Martin Scorsesen elämästä kertova dokumenttisarja esitetään USA:n vanhimmalla dokumenttielokuvafestivaalilla

YouTube video

Lähde: IMDb, Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.