Yön tv-tarjonnassa esitetään elokuva Cinema Paradiso (1988).
Oscar-palkittu, lämmin ja koskettava tarina sisilialaisesta kylästä, jossa seurataan vuosikymmenten kulkua pienen pojan varttumisen kautta. Tapahtumat nivoutuvat myös paikalliseen elokuvateatteriin, joka säilyy pojan elämän keskiössä aikuisuuteen saakka.
Ohjaajana ja käsikirjoittajana Giuseppe Tornatore. Näyttelijöinä Philippe Noiret, Salvatore Cascio, Marco Leonardi ja Jacques Perrin. Elokuvan rakkausteeman sävelsi Andrea Morricone, mutta hänen isänsä Ennio Morricone, joka vastasi muun elokuvan musiikista, sovitti teeman orkesterille.
Cinema Paradiso palkittiin parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla, Golden Globella, Césarilla ja Baftalla. Bafta-gaalassa se sai lisäksi tunnustukset parhaasta miespääosasta (Noiret), parhaasta miessivuosasta (Cascio), parhaasta alkuperäismusiikista (Morricone) sekä parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta (Tornatore). Elokuva oli ehdolla myös kuudessa muussa kategoriassa.
Cannesin elokuvajuhlilla teos sai tuomariston palkinnon ja kilpaili Kultaisesta palmusta. Lukuisten muiden ehdokkuuksien ja palkintojen ansiosta se oli yksi vuoden 1988 palkituimmista elokuvista.
Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati nosti sen kaikkien aikojen 30 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.
Elokuva on myös Kirjastokinossa ja Cineastissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ke 20.8.2025 klo 00.30, Eveo (kanava ei toistaiseksi näy antennitalouksissa)