Zachary Levin luisuminen DC-supertähdestä kohti Hollywoodin mutapohjaa on ollut mielenkiintoinen seurata.
Shazam! nosti miehen kuuluisuuteen ja Shazam 2 tuhosi kaiken. Levi nimittäin haukkui katsojat jatko-osan flopattua. Myös Hollywood-studiot saivat oman osansa haukuista.
Lue myös: Mätä vattu haisee: Madame Web ja Francis Ford Coppola olivat voitokkaita Razzieissa
Eikä siinä vielä kaikki. Levi on myös näkyvä Donald Trumpin tukija. Levi tuli tunnetuksi myös koronarokotedenialismistaan.
Parhaillaan Levi suunnittelee rakentavansa Teksasiin sadan miljoonan dollarin arvoisen elokuvastudion: Wyldwood Studiosin, jossa voisi kuvata konservatiivista sisältöä.
Levi tähdittää kuitenkin sitä ennen Joe Carnahanin (The Grey) uutta selviytymistrilleriä nimeltä Not Without Hope.
Nick Schuylerin ja Jeré Longmanin samannimiseen vuoden 2010 kirjaan perustuva elokuva kertoo tositarinan vuoden 2009 veneonnettomuudesta, jossa joukko ystäviä joutui ajelehtimaan ja taistelemaan hengestään Meksikon rannikolla.
Näyttelijäkaartiin kuuluvat Levi lisäksi Josh Duhamel, Quentin Plair, Terrence Terrell, Marshall Cook ja Floriana Lima.
Alla traileri.