Vuosi on 1984. Urheilujätti Nike on vaikeuksissa, eikä sen koripallo-osasto kykene haastamaan urheilujalkineiden valmistuksessa Adidasta ja Conversea. Lupaavien pelaajien värvääminen yhteistyökumppaneiksi tuntuu mahdottomalta. Sitten kykyjenetsijä Sonny Vaccaro (Matt Damon) saa vision: Nike tarvitsee kasvoikseen Michael Jordanin. Vaccaro uskoo, että tämä koripalloilija mullistaa lajin ja Niken brändin.
Ben Affleckin ohjaama Air pohjautuu tositapahtumiin. Elokuva vie katsojan kulissien taakse aikaan, jolloin urheilukenkäbisnes ja populaarikulttuuri olivat vasta yhdistymässä. Vaccaro yrittää vakuuttaa Affleckin esittämän Phil Knightin ja muut Niken johtajat ottamaan riskin, joka saattaa pelastaa tai tuhota koko yhtiön. Hän kohtaa vastarintaa mutta löytää liittolaisen Jordanin äidistä Delorisista (Viola Davis), jonka viisaus ja päättäväisyys nostavat tarinan uudelle tasolle.
Tutustu elokuvaan tarkemmin tästä!
Affleck on ohjannut vetävän ja viihdyttävän draaman. Air on yhtä aikaa liikemaailmaan sijoittuva jännäri ja lämminhenkinen kunnianosoitus unelmille, riskinotolle ja rohkeudelle. Ja lisäksi se on myös hillittömän hauska. Air ei keskity pelkkään brändiin, vaan ihmisiin sen takana. He uskalsivat ajatella toisin, ja loppu on historiaa.
Damonin ja Affleckin kemia toimii erinomaisesti. Heidän hahmoilleen on kirjoitettu loistavaa dialogia. Jason Bateman ja Chris Tucker tuovat elokuvaan komiikkaa. Chris Messina suorastaan varastaa kohtauksia räiskyvänä urheiluagenttina.
Kasarihenki on elokuvassa vahva. Dire Straitsin, Cyndi Lauperin ja Bruce Springsteenin hitit soivat taustalla. Kuvissa vilahtelevat aikakauden ikoniset esineet, kuten kasettisoittimet, VHS-nauhat ja ensimmäinen Apple Macintosh -tietokone. Nostalgia kietoutuu saumattomasti tarinaan, joka muistuttaa siitä, miten suuri muutos voi alkaa yhdestä rohkeasta ideasta.
Affleckin ohjaus on sujuvaa ja lämminhenkistä. Hän käyttää lähimenneisyydestä tuttuja tapahtumia mutta rakentaa silti aidosti jännittävän elokuvan. Viola Davisin roolisuoritus Michael Jordanin äitinä tuo mukaan inhimillistä tunnetta. ”Kenkä on vain kenkä, kunnes poikani astuu siihen”, hän sanoo, ja se kiteyttää koko elokuvan idean.
