Mainos: Genelec
Äänisuunnittelija ja musiikintekijä Jyrki Rahkonen tietää, että elokuvan ääni on elokuvan sielu. Noin 30 vuoden ajan äänimaailmoja elokuviin ja televisiosarjoihin luonut Rahkonen on ehtinyt kuulemaan äänen muutoksen aina stereosta monikanavaääneen. Ja vaikka matkan varrella ollaan myös siirrytty analogista digitaaliseen, ei äänityöskentely sinällään ole muuttunut. Uudet ääniraidat ovat avanneet uudenlaisia ulottuvuuksia, mutta pääfokus on pysynyt ennallaan.

Jyrki Rahkosen työpiste.
Pahat pojat (2003) -elokuvan äänisuunnittelusta Jussi-patsaalla palkitun Rahkosen mielestä elokuvan ääni on parhaimmillaan silloin, kun siihen ei kiinnitä huomiota: ”Kun ääniraita tukee tarinaa, eikä sitä ikään kuin huomaa, niin silloin se on onnistunut. Tietenkin, jos elokuvassa räjähtää, sitten pitää räjähtää ja kunnolla, mutta muutoin äänen pitäisi kulkea elokuvan mukana – olla itse tarkoituksetonta eikä niinkään esillä. Elokuvan ääniraidan tekeminen onkin luovaa työtä, sanoisinko jopa fiilistelyä.”
Uusimmasta Dolby Atmos -ääniformaatista Rahkonen on innoissaan.
”Kun koin Atmoksen ensi kertaa, ei se nyt aivan sama ollut kuin mustavalkoelokuvaan olisi tullut värit, mutta sen immersio oli huikea. Se pitäisi ottaa käyttöön rohkeammin kuin mitä nyt Suomessa tehdään. Äänestä puhutaan paljon vähemmän kuin kuvasta, joten sen mahdollisuuksia eivät monet ymmärrä. Olisi hienoa, jos ihmiset ottaisivat asiasta enemmän selvää.”
Varsinainen äänenlaatu on luonnollisesti alan ammattilaiselle tärkeää. Kotiteatteria tai olemassa olevan päivittämistä suunnittelevalle onkin Rahkosella selkeä ohjenuora: ”Valitse suosikkimusiikkilevysi, sellainen jonka tunnet ja tiedät miltä se kuulostaa. Marssi sen kanssa kaiutinkauppaan ja valitse kaiuttimet sen perusteella. Hyviä kaiuttimia on useita, mutta niistä pitää löytää se oma. Kun vuonna 1993 kuulin Genelecin S30-mallin soimassa, tiesin heti olevani kotona ja etten tarvitse enää muita kaiuttimia. Käytän niitä itse asiassa edelleen omassa työssäni. Esimerkiksi kaikki musiikki soi niillä hyvin. Genelecien ääni on luonnollinen ja niissä on hyvä henki.”
”Siitä siis lähtisin liikkeelle: etsi itsellesi sopiva kaiutin ja ala rakentamaan kotiteatteria sen ympärille. Huoneen koolla ei ole niinkään merkitystä, kunhan vain ottaa mittasuhteet huomioon. Myös kaiuttimien sijoittelu on äärimmäisen tärkeää, joten siihen kannattaa ottaa avuksi ammattilainen. Lisäksi kevyelläkin akustoinnilla saa aikaan hyviä asioita. Genelecillä on hyviä mittauspaketteja, joita kannattaa käyttää,” summaa Rahkonen.
Laadukasta ääntä kotiteatteriin
Turun ammattikorkeakoulussa tutkimusinsinöörinä työskentelevä Jarkko Hakala rakastaa ääntä. Hänen kotiteatteriharrastuksena alkoi 1990-luvun alussa ensimmäisten kotiteatteriprosessorien rantautuessa Suomeen: ”Äänimaailma on aina kiehtonut minua. Ääni on elokuvissa todella isossa roolissa, minkä vuoksi laitteisiin kannattaakin panostaa.”
Kotiteatterissaan Hakala luottaa Genelecin kaiuttimiin. Elokuvahuoneen rakennusvaiheessa hänestä kannattaa keskittyä myös kahteen muuhun seikkaan.

Jarkko Hakalan kotiteatterissa kaiuttimet istuvat tyylikkäästi huoneen sisustukseen.
”Kotiteatteria suunnitellessa ovat omalla kohdallani olleet sekä ulkonäkö että akustiikka avainasemassa. Ja sitten, totta kai, hyvät kaiuttimet ja laitteet. Niiden suhteen on aina taivas kattona, mutta kannattaa katsella sellaisen hinta-laatusuhteeltaan järkevä kokoonpano. Esimerkiksi Genelecin kaiutinvalikoimassa on laaja hintahaarukka. Juuri hinta-/laatusuhteeltaan ne ovat optimi ratkaisu.”
”Minulla on käytännössä aina ollut Genelecin kaiuttimet. Aluksi oli 5.1-järjestelmä, sitten 7.1 ja siitä siirryin Dolby Atmokseen asentamalla kattokaiuttimet. Genelecin mallisto ei vaihdu joka vuosi, joten se helpottaa kotiteatterin päivittämistä. Genelecit sopivat myös äänellisesti yhteen. Yhdisteli sitä sitten sekä vähän isompaa että pienempää kaiutinta, ääni pysyy aina samanlaisena.”
”Kotiteatteria kasatessa kannattaa panostaa kaiuttimien laatuun. Mieluummin rakentaa sitten vaikka 5.1-järjestelmän hyvillä kaiuttimilla kuin 7.1- tai 7.1.4-järjestelmän heikommilla. Lisää sitten ajan myötä kanavia kun on riittävästi budjettia.”
Elokuvien äänet merkitsevät Hakalalle hyvin paljon.
”Ääni on puolet elokuvasta, joskus jopa enemmänkin. Jos äänimaailma on tehty hyvin, jää sitä helposti siihen jopa koukkuun, vaikkei elokuva muuten pahemmin kiinnostaisikaan. Erinomaisista äänimaailmoista puhuttaessa täytyy mainita Blade Runner 2049. Se on ääniraidaltaan todella mielenkiintoinen, ja siksi käytän sitä mielelläni demotessani laitteistoa. Se ei ole kuitenkaan pelkkää rytinää, vaan siinä on paljon yksityiskohtia. Mielestäni juuri nuo yksityiskohdat tekevät ääniraidoista hienoja. Toinen hieno ääniraita on vuoden 2019 Midwayssa.”
Kotiteatterin rakentajalle Hakala haluaa vielä painottaa yhtä seikkaa.
”Akustiikkaan kannattaa panostaa. Kannattaa myös ottaa ammattilainen tekemään mittaukset ja huoneen akustinen suunnittelu, jos vain mahdollista. Itse olen käyttänyt Genelecin GLM-softaa ja ollut siihen tyytyväinen. Mutta mikäli omat taidot eivät riitä, kannattaa ottaa se ammattilainen hoitamaan homma.”