Etsi
No johan pomppasi. Jokin aika sitten uutisoitiin Shane Blackin ohjaamasta scifi-klassikko Predatorin rebootista. Nyt näyttämölle on astunut eräs upea näyttelijä.
Taiwanilainen Youtube-käyttäjä counter656 tekee stop motion -videoita kavereidensa kanssa, minkä nyt opettajantyöltään kerkeää.
Saako The Predator -elokuva tähdekseen yllätysnimen?
Ikonisia toimintaelokuvia tehnyt ohjaaja ei ole nyky-Hollywoodin suurin fani.
Hitfix-sivusto teki mielenkiintoisen videon, jossa esitellään hulluja faktoja Predator-elokuvista.
Miehille suunnattuihin elokuviin keskittyvä Manly Movies -sivusto järjesti äänestyksen, jossa yritettiin selvittää, mikä elokuva on kaikkien aikojen äijämäisin.
Arnold Schwarzeneggeria ei salassa pidettävän elokuvan pääosassa nähdä.
USA:ssa on eräs todella kuuma elokuvaviikonloppu. Katsojat suorastaan tulvivat elokuvateattereihin viikkoa ennen ystävänpäivää. Tämän todistavat muun muassa Deadpool ja 50 Shades of Grey.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Black on puhunut lisää tulevan Predator-elokuvan tavoitteista ja sisällöstä.
Tuleva Predator-elokuva ei toiminnan lisäksi unohda myöskään kauhun tasapainoa, kertoo ohjaaja Shane Black.