Etsi
Tämä on ihan oikea tosielämän varoitus. Englantilainen järjestö Ashtma UK on antanut varoituksen Ophelia-hurrikaanin vaarallisesta sivuvaikutuksesta. Ophelia on juuri näillä hetkillä iskeytymässä Isoon-Britanniaan.
Harrison Ford tunnetaan melko yrmeänä haastateltava, vaikka legenda vitsaileekin paljon. Alison Hammondin vieraana hän kuitenkin suorastaan puhkeaa huumorin kukkaan.
Mikä otos!
Ensi-iltaa odotellessa.
Denis Villeneuven ohjaama Blade Runner 2049 tulee olemaan ainakin trailerinsa perusteella todellista scifi-herkkua.
La La Land -tähdestä ei kuitenkaan olla tekemässä kuuluisaa supersankaria.
Vappuviikonlopuksi ohjelmistoon saapuu neljä uutta elokuvaa, joista tällä kertaa vain kolme mahtui viikon Toimituksen suosikit -taulukkoon. Tällä kertaa oltiin poikkeuksellisen yksimielisiä.
Klassisille Hollywood-musikaaleille kunnia tekevä La La Land saa tänään Suomen ensi-iltansa. Se saapuu pohjolaan huikean Golden Globe -saaliin saattelemana. Elokuva on itsestäänselvä Oscar-suosikki, mutta millainen se oikeasti on.
Internetistä löytyy hienoa konseptitaidetta Ryan Goslingista Doctor Strangen roolissa.
La La Landin musikaaliunelmista siirrytään kirjaimellisesti tähtitaivaalle.
Blade Runner 2049 on ensi vuoden kuumimpia leffatapauksia. Ridley Scottin kulttiklassikon jatko-osan on ohjannut Denis Villeneuve (Arrival, Sicario) ja Scott tuottaa sen.
Huumori kukki.
Elokuva saa ensi-iltansa vuoden päästä.