Etsi
Torille! Suomen luonto on vahvasti esillä Ranskassa.
Disneyn Aladdin tekee tuloaan. Sen ensi-ilta on noin puolen vuoden päästä.
Renny Harlin + Kiina = melko älyvapaata toimintaa.
Indy 5:n ensi-iltapäivämääräksi oli asetettu heinäkuun 10. 2020. Nyt päivämäärä muuttui melko radikaalisti.
Ei taida tulla yllätyksenä, että yllärihitti saa jatko-osan?
Jurassic World: Kaatunut valtakunta tekee tuloaan.
Han Solon soololeffa on ollut tuotantovaikeuksissa, mutta ihan kivaltahan tuo näyttää.
Vuonna 2016 Ben-Hur ei näytä kiinnostavan kansaa, The Hollywood Reporter arvioi.
Ubisoftin luoma Assassin’s Creed -pelisarja on supersuosittu. Olikin vain ajan kysymys, että peli saa oman elokuva-adaptaationsa.
Mitä muuta Indiana Jonesilta voi vaatia kuin Steven Spielberg kameran taakse ja Harrison Ford heiluttamaan piiskaa kameran eteen? No kyllä kunnollinen seikkailu tarvitsee vielä hyvät musiikitkin, eikö vain?