Etsi
21 Jump Streetin jalanjälkiä tallova komedia ei edes yritä olla alkuperäisen Baywatchin kaltainen.
Taidokkaista kauhutrillereistään tunnettu ohjaaja luo oman näkemyksensä Tsugumi Ohban ja Takeshi Obatan mangasta.
Losangelesilainen elokuvateatteri jakoi katsojille kymäpussukoita ennen Julia Ducournaun kohuleffa Raw’n näytöstä.
Fargon odotetusta kolmoskaudesta on julkaistu traileri.
Ghost in the Shell on upean näköinen. Ilmeisesti budjetin viimeisetkin sentit on käytetty silmäkarkkeihin ja visuaaliseen iloitteluun.
Black Swan -ohjaaja Darren Aronofskyn tuottamassa elokuvassa Arska lähtee ihmisjahtiin.
Näyttelijät joutuvat tekemään erilaisia temppuja roolejaan varten. Jotkut liittyvät kehoon, toiset mielentilaan ja välillä näköjään naisellisetkin temput otetaan käyttöön. Sitä kutsutaan metodinäyttelemiseksi.
Starz-kanavan tuottamasta American Gods -sarjasta julkaistiin uusi traileri.
Voice from the Stone -elokuvasta julkaistiin uusi traileri.
Oscar-palkitun ohjaajan edellinen elokuva on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Wallace ja Gromit: Kanin kirous.
Hämähäkkimies 3 on surkea leffa, yritti sitä sitten katsoa millaisten lasien läpi tahansa. Studio pilasi Sam Raimin vision ja samalla synnytti yhden supersankarigenren surkeimmista elokuvista. Onneksi Life vaikuttaa olevan aivan kaikkea muuta.
Edgar Wright tekee hieman erikoisempia elokuvia. Shaun of the Dead, Hot Fuzz ja Scott Pilgrim vs. the World ovat vain muutama erikoisuus miehen hienolla uralla. Nyt häneltä on tulossa Baby Driver.
Kun odotettu Justice League pitää hieman hiljaiseloa, alkaa Wonder Womanin markkinointi kukoistaa ja nostattaa hypeä.